Yū Miri (suom Raisa Porrasmaa): Uenon asema

SARA SAVOLAINEN – Elämää kirsikkapuiden alla

Aikoinaan meilläkin oli perheet. Kukaan ei syntymästään saakkaa asusta sinisestä pressusta kyhätyssä hökkelissä, eikä kukaan halua kodittomaksi. Kaikilla oli syynsä päätyä tänne.” (73)

Uenon puisto on täyttynyt sinisistä pressumajoista, joita yhteiskunta ei tahtoisi sinne. Puistossa vierailijat eivät tahdo nähdä puistossa oleskelevia kodittomia. Ja valtio tekee parhaansa näyttääkseen puiston edustettavana: aina keisarillisen vierailun aikana puistossa suoritetaan suursiivousoperaatio, jolloin kaikkien kodittomien tulee purkaa asumuksensa päivän ajaksi pois ja poistua puistosta. Eihän keisarillisen perheen ole soveliasta nähdä tätä japanilaisen kulttuurin häpeätahraa: kodittomuutta.

Yū Miri on tahtonut kirjassaan Uenon asema nostaa esille ryhmän, jota muut eivät tahdo nähdä. Kirjan päähenkilö on koditon Kazu, joka on kuolemansakin jälkeen jäänyt pyörimään aaveena Uenon puiston laitamille. Kazun havaintojen myötä lukija pääsee näkemään millaista kodittomien elämä on puistossa.

Haamuna Kazu muistelee paljon mennyttä elämäänsä. Hänellä ei koskaan ollut helppoa eikä liiemmin onnea. Kazu on ollut vasta 12-vuotias lähtiessään jo ansaitsemaan rahaa töihin. Hän on kasvanut köyhissä oloissa eikä aikuisena oman perheen tilanne ole yhtään helpompi. Elättääkseen itsensä lisäksi vaimonsa ja heidän kaksi lastaan, Kazu päättää lähteä pienestä kotikylästään työskentelemään Tokioon.

Kazu kohtaa elämänsä suurimman tragedian, kun heidän poikansa Kōichi kuolee yllättäen vasta 21- vuotiaana. Kuolema pysäyttää Kazun: ”[k]atsellessani pois nukkuneen ja yhä uinuvalta näyttävän Kōichin kasvoja, jotka olivat aivan kuin omani, en voinut olla ihmettelemättä, miten tyhjää elämäni olikaan ollut”. (48) Kazu tapaa hautajaisissa poikansa ystäviä ja tajuaa ettei ole edes tuntenut omaa lastaan. Kazu ei ole nähnyt omien lastensa kasvavan, koska työskennellään Tokiossa hänellä oli vain ani harvoin mahdollisuutta lähteä käymään kotona.

Kazun muistelmien myötä kirjassa käydään läpi myös japanilaista kulttuuria ja elämää. Miri kuvailee Tokion vaiheita, kun Kazu on ollut mukana rakentamassa Tokion vuoden 1964 olympialaisten puitteita. Tapahtuma mullisti maan, jolloin Kazulla riitti töitä uusien liikuntapaikkojen rakentamisessa ympäri Japania.

Kōichin hautajaisten myötä kirjassa kuvaillaan pitkästi puhtaan maan buddhalaisuuden historiasta ja perinteistä. Puhtaan maan buddhalaisuuden hautajaiskulttuurista kerrottaessa selvennetään eroa Sōmassa enemmistönä oleviin buddhalaisiin, kuten shingon- ja tendai-buddhalaisuuteen. Kuvaus tarjoaa lukijalle ikkunan Japanin historiaan ja kulttuuriin. Samalla se vahvistaa kerronnallista rakennetta Kōichin kuolemasta Kazun elämän pysäyttävänä voimana. Yhtä lailla lukijan täytyy yllättäen pysähtyä hautajaisperinteiden äärelle.

Uenon asema on kaunis teos, vaikkei se täysin koherentti olekaan. Tunnelma on surumielinen ja kirjassa on japanilaisille kirjoille ominaista levollisuutta. Vaikkei teos ei paljon lohtua tarjoa, Mirillä on lempeä tapa kuvata elämää ja ihmisiä. Raisa Porrasmaa on taidokkaasti suomentanut teoksen. Lisäluettavaa kirjasta tarjoaa Porrasmaan essee Nuoressa Voimassa, jossa hän selittää tarkemmin käännösprosessiaan.

 

Yū Miri: Uenon asema (JR Ueno-eki Kōen-guchi). Suom. Raisa Porrasmaa. Sammakko 2023, 152 s,

Sara Savolainen on kirjallisuuden maisteri Jyväskylän yliopistosta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.