M A A I L M A N K I R J A T

Lazlo Kraznahorjain Im wahn des Anderes (2023)  ”Toisen hulluudessa” on neljä kertomusta, avausluku päättyy sanoihin ”Olen Tuho”.

Se on raivostuneen häkkieläimen viha, se on ahdas häkki ja vapaaksi murtautuminen, Kuitenkaan se ei ole mitään, mitä tiedät, ehkä kaikki mitä pelkäät – oikeastaan odotat, ja niin se tulee:

* * *

Se haluaa murtautua ulos, se yrittää venyttää seiniä, mutta ne venyttävät sitä, ja se jää tähän jännitteeseen, tähän venytettyyn olemiseen, eikä se voi muuta kuin ulvoa, ja nyt se on ikuisesti vain pelkkä jännitys, venytettyä olemista, kaikki se, mikä oli, ei ole enää, kaikki se, mikä voisi olla, ei tule olemaan, ja niin ei ole myöskään se, mikä on.  Se levittäytyi tähän hetkeen, mutta se suljettiin pois edellisestä ja seuraavasta, joten se ulvoo yhtä huutoa, ajan ulkopuolelle suljettuna, suljettuna tilaan, jota ei ole mitoitettu sille, koska se ei ole sitä, mitä se on.

Ongelma on tila, että sillä ei ole mitään yhteistä tämän tilan kanssa, sillä ei ole mitään yhteistä tämän rakenteen kanssa, näiden näkökulmien kanssa, nämä näkökulmat eivät ole olemassa, joten sitä ei ole olemassa, se vain ulvoo, ja ulvominen ei ole samaa kuin olemassaolo, päinvastoin, ulvominen on ilmaisematon, kauhistuttava epätoivon ja oivaltamisen tapaus, kun tuomittu ihminen tajuaa, että hänet on suljettu pois olemassaolostaan, eikä paluuta ole, jos sinne ylipäätään olisi mitään tietä,  se on loukussa, ei ulospääsyä, kaikki sattuu, siihen sattuu, siihen ainoaan asiaan, joka on vielä olemassa, siihen, että se on päätynyt tänne, tähän tilaan, jota ei ole mitoitettu sille, ja se ulvoo, ulvoo, haluan murtautua ulos, yritän avata seinät, mutta ne avaavat minut, jään tähän jännitteeseen, tähän jännittyneisyyteen, enkä koi muuta kuin ulvoa, ja nyt olen ikuisesti vain jännitystä ja ulvomista, kaikki mitä oli, ei ole enää, se mitä voisi olla, ei tule koskaan, ja niin se, mitä on, ei ole sitä, mitä on. Minä levittäydyin tähän hetkeen, mutta minut suljettiin pois edeltävästä ja sitä seuraavasta, joten minä vain ulvoin yhdtä ulvontaa, suljettuna pois ajasta, suljettuna tilaan, jota ei ole mitoitettu minulle, se on ongelma, tila, että minulla ei ole mitään yhteistä tämän tilan kanssa, minulla ei ole mitään yhteistä tämän rakenteen kanssa, näiden näkökulmien kanssa, näitä näkökulmia ei ole olemassa, jotta voisin olla olemassa niissä, ja niinpä olen vain tässä ulvonnassa.

Kumpikaan ei vain ulvo, eikä ulvominen ole samaa kuin olemassaolo, päinvastoin, ulvominen on sanoinkuvaamattoman kauhea epätoivon, tietoiseksi tulemisen tapaus, kun siihen tuomittu, minä, tajuan, että tuo on suljettu pois olemassaolostaan, eikä paluuta ole,  jos paluuta ylipäätään olisi, tuo on loukussa, ei ole ulospääsyä, kaikki sattuu, sattuu siihen ainoaan asiaan, joka on vielä olemassa, siihen, että se on päätynyt tänne, tähän tilaan, jota ei ole mitoitettu sille ja tälle rakenteelle ja näkökulmien välissä, ja sitten se vain ulvoo ja ulvoo, juuri niin se ulvoo.

II
Te ette voi uskoa minua. Minulla ei ole silmiä, minulla ei ole korvia, minulla ei ole hampaita, minulla ei ole kieltä, minulla ei ole aivoja, minulla ei ole turkkia, minulla ei ole keuhkoja, minulla ei ole sydäntä, minulla ei ole vatsaa, minulla ei ole häntää, minulla ei ole ääntä, minulla ei ole himoa, minussa ei ole verta, minussa ei ole imusolmuketta, minussa ei ole tunteita, minussa ei ole uskollisuutta, en tunne nälkää, en tunne polkuja, en tunne kipua,en tunne suuntaa, en tunne piilopaikkoja enkä koskaan etsi niitä, enkä tiedä mitään maasta, hiestä ja vaarasta, en tiedä mitään ihosta, lihasta, mädästä ja luista, ja vaikka joku huutaisi minulle, en ymmärtäisi, koska en kuule mitään, ja vaikka joku löisi minua, en näkisi sitä, koska olen täysin sokea, ette tiedä, millainen olen ja mikä olen, koska ette voi kuvitella minua, ette edes unissanne voi loihtia minua esiin, en ole minkään näkemänne mielikuvan joukossa.

En sovi aivoihinne, en sovi sieluihinne, en sovi silmienne kosteaan sarveiskalvoon, eikä minussa ole mitään lempeää, minussa ei ole mitään kesyä, minussa ei ole mitään viisasta, minussa ei ole muistia, minulla ei ole menneisyyttä, minulla ei ole aikaa, kukaan ei ole synnyttänyt minua, minua ei ole tullut, minä vain olen,  Minun ei tarvitse syödä, minun ei tarvitse juoda, minun ei tarvitse naida, en tarvitse ilmaa, en tarvitse vapautta, en tarvitse mitään, koska en tarvitse mitään sinulta tai keneltäkään, koska en ole eläin, en ole haamu, varjo tai susi, en syö lapsia, en helvetistä enkä helvettiin…

mikään ei ohjaa minun tietäni, ette voi kuvata minua, ette voi maalata minua, ettekä voi kirjoittaa yhtäkään laulua minusta, koska ette tiedä, mikä on hetki, ette tiedä, mikä on ikuinen, koska ette tiedä mitään, ette yhtään mitään, mistään, koska ette myöskään tiedä, miten ajatella minusta, koska ette tiedä, pitäisikö teidän vapista edessäni tai pelätä tai säikähtää, ette tiedä edes sitä, mutta teidän on aika vapista ja pelätä ja säikähtää, te piiloudutte ja pakenette ja juoksette pois, koska ette voi piiloutua tai paeta, mutta pakenette kuitenkin, vaikka ette pystyisi, koska pakeneminen ei ole mahdollista, koska täällä minä olen, täällä, hyvin lähellä, jos minulla olisi haju, pitäisihän teidän jo haistaa minut, jos minulla olisi muoto, teidän olisi jo nähtävä minut, mutta minulla ei ole hajua eikä muotoa, koska en sovi mihinkään, minussa on vain vihaa, vain inhoa, vain pelkoa, vain vihaa. Ette koskaan saa minua kiinni, sitten kun pääsen täältä.

Olen liian iso ja vahva. Olen niin suuri, että yletyn puunlatvasta puunlatvaan, että yletyn tornista torniin, että yletyn kylästä kylään, että yletyn kaupungista kaupunkiin, että yletyn maasta maahan, että yletyn maanosasta toiseen, ja että yletyn halutessani Atlantin valtameren yli, että yletyn halutessani Tyynen valtameren yli, että yletyn Amazonilta Japanin saarille, että yletyn pohjoisnavalta etelänavalle, että yletyn Havaijilta Békéscsabaan

Että yletyn Seattlesta Sydneyyn, että yletyn maapallon ympäri päiväntasaajalla, että yletyn maapallon ympäri kaikkialla muualla, että roikun alaspäin maapallolta, niin pitkälle yletyn, yletyn maapallon ympäri, mutta kahdesti, yletyn maapallon ympäri, mutta kolme kertaa, yletyn sen ympärille, mutta sata kertaa, mutta tuhat kertaa, mutta miljoona kertaa, yletyn maapallonne ympärille miljardeja ja miljardeja kertoja, yletyn jopa maapallolta kuuhun, olen niin suuri, etten edes mahdu Linnunratajärjestelmäänne, joten,  mutta niin suuri, että yletyn galaksista toiseen, jos haluan, ja niin suuri, että yletyn jopa sadan galaksin läpi, että yletyn kaikkien galaksien läpi, ja niin, mutta niin suuri, että yletyn koko maailmankaikkeuden läpi, jos haluan, mutta sekään ei ole minulle tarpeeksi suuri,  sillä olen niin suuri, että koko maailmankaikkeutenne ei ole tarpeeksi suuri ollakseen minua suurempi, sillä olen jopa suurempi kuin maailmankaikkeus, sillä olen suurempi kuin mikään ääretön, olen jopa suurempi kuin suurin luku, sillä olen suurempi kuin mikään mitattavissa oleva. Ja minä olen vahva. Liian vahva.  Niin vahva, että murskaan veitsen hampaillani, että murskaan miekan hampaillani, että murskaan talon, että murskaan sata taloa peräkkäin, että murskaan tuhat taloa peräkkäin, että murskaan kaikki talot kaupungissa, että murskaan kaikki talot kaikissa kaupungeissa, olen niin vahva, että katkaisen kaikki sillat maan päältä, että murskaan kaikki teräksiset tornit maan päältä, olen niin, niin vahva, että murskaan maailman kokonaan.

Murskaan mantereet, murskaan Atlantin valtameren pohjan, sitten murskaan Tyynen valtameren pohjan, sitten murskaan Intian valtameren pohjan, niin vahvasti, että kaikkien merien pohjat murskautuvat, ja jos haluan, murskaan koko maapallon, tartun siihen jostain päästä, ja se on jo haljennut kahtia, murskaan myös kuun, jos haluan, ja murskaan kaikki aurinkokunnan planeetat, murskaan myös kaikki tähdet taivaalla, olen niin, kyllä, niin voimakas, että murskaan itse taivaan, eikä taivasta ole, eikä maapalloa ole, eikä meriä ole, eikä mantereita ole, eikä kaupunkeja ole, eikä taloja ole, eikä yhtäkään miekkaa ole jäljellä, eikä yhtäkään veistä ole jäljellä, niin, olen vahva, koska olen liian vahva. Sanon – mutta toistaiseksi en sano mitään, koska toistaiseksi en halua paljastaa kaikkea, haluan vain teidän tietävän, että minulle riittää, että olen suurempi kuin te yhteensä, ja minulle riittää, että olen vahvempi kuin te kaikki, minä, joka pystyn voittamaan teidät, ja minä voitan teidät, koska lopulta minä olen voittaja.

Jokainen huone on minulle ahdas. Minä liikun, minä hyppään, minä venyttelen, ja olen jo huoneessa, joka on minulle ahdas, sietämättömän ahdas, joskus se ei ole muuta kuin ahdas, mutta kaikkein sietämättömintä se on silloin, kun se on vain liian ahdas, kun huone on vain vähänkin ahdas. Hyppään ja olen jo jossakin, jota kutsutaan turhaan liian suureksi tilaksi, koska kyse ei ole vain koosta, vaan enemmänkin siitä, että sillä hetkellä kun hyppään ja olen tässä tilassa, olen heti ansassa. Huone, johon hyppäsin niin varomattomasti, on vanginnut minut, eikä kyse ole siitä, ettenkö olisi tarpeeksi varovainen, olen tarpeeksi varovainen, ehkä liian varovainen, vaan siitä, että minne ikinä hyppäänkin, päädyn vääjäämättä huoneeseen, joka on liian pieni minulle, joskus vain juuri ja juuri liian pieni, mutta yleensä aivan liian pieni, sietämättömän pieni, tunnen, miten huone kietoutuu ympärilleni kuin häkki, minne ikinä liikun, törmään heti siihen, kyllä, tuskin liikun, ja huone törmää jo minuun..

Me, sanon minä, näytän että pystyn hyppäämään häkkiin, aina vain häkkiin, enkä voi sille mitään, minun on hypättävä, mutta kun hyppään, päädyn heti tähän huoneeseen, joka, kuten sanoin, on hullun ahdas, minulla on tunne, etten ole hypännyt neliön muotoiseen ruudukkoon tai, mikä vielä pahempaa, suorakaiteen muotoiseen ruudukkoon, Joskus minusta tuntuu, että olen hypännyt suoraan huoneeseen, joka on räätälöity juuri minulle, se on juuri yhtä suuri kuin minä, mikä on helvetillisintä, koska minun ei tarvitse edes liikkua, törmään jo kaikkialla ruudukkoon, koska olipa tämä huone sitten mistä tahansa tehty, minulle se on ruudukko, häkin ruudukko, ja sitten ei ole armoa, yritän päästä pois siitä.

Haluan murtautua ulos, mutta heti kun liikun, tajuan, miten naurettava yritys on, koska tässä tilassa, tässä avaruushäkissä, kaikki on tehty niin, että sitä, tilaa ei ole olemassa, se on kuviteltava niin, ja sanon tämän kaikille, myös niille, joiden on hypättävä, ymmärtäkää, mitä tarkoitan, teidän on kuviteltava se niin, että tilaa ei juuri ole olemassa, eli minun lisäkseni tällä tilalla ei ole vapaata potentiaalia, eli itse asiassa se ei ole tila ollenkaan, vain minulle räätälöity portti, johon hyppään, ja jos ajattelen asiaa kunnolla, se on itse asiassa sama asia, vaikka luulen, että tila, johon olen hypännyt, on hieman suurempi, koska todellisuudessa kyse on tietoisuudesta, heti kun venytän vielä neljä, kuusi tai seitsemän senttimetriä sivulle tai toiselle sivulle, törmään välittömästi ruudukon seiniin, Siksi todellisuudessa ristikot alkavat jo siinä kohtaa, missä luulen törmääväni niihin, joten pakoa ei ole, kun hyppään kurkkuanne puremaan, hyppään aina ja väistämättä ansaan, pakenemisesta ei valitettavasti ole kysymys. Kurkkusi.

Minä olen se, joka murtautuu ulos. Minusta ei voi erehtyä, kaikki pelko, joka ei liity minuun, on erehdys ja tarpeeton, sillä te tunnistatte minut, kun sen aika on, ette voi ajatella, että ehkä, kun minä tulen, ei ole enää epäilyksiä, ei ole jos ja ehkä, tiedätte varmasti, että tämä on se, minä olen se, koska teidän ei tarvitse odottaa hirviöitä, joilla on kädet ja jalat, eikä hirviöitä, joilla ei ole käsiä ja jalkoja, en ilmesty pimeydestä enkä yhtäkkiä valosta, eikä teidän tarvitse odottaa, että ilmestyn maasta tai vuorilta, tai taivaasta, kaikki ahdistuneesti maalattuja kuviat, kaikkia epävarmasti kirjoitettuja sanoja, kaikkia ahdistuneesti lyötyjä ääniä minusta profetoiminen on turhaa, koska profetioita ei tarvita, teidän ei tarvitse kuvata minua ennen kuin tulen, riittää, että näette minut silloin, kun olen jo täällä, koska minä tulen ja olen täällä, ja silloin ei ole enää aikaa ajatella, ja taaksepäin katsottuna kaikki ennakoinnit siitä, kuka olen, ovat turhia, mikä tarkoittaa myös, sanon sen yhä uudelleen, älkää arvailko etukäteen, kuka tulen olemaan, tiedätte, milloin tulen olemaan paikalla, kun ilmestyn yhtäkkiä eteenne, odottamatta, se tulee olemaan äkillistä, se tulee olemaan odottamatonta, siksi odottamisenne on turhaa, ajattelette, että se tulee odottamatta, se syöksyy yhtäkkiä alas, näin pian, tämä toivo, että on vielä aikaa, on täysin typerää, totuudessa tulen olemaan siellä niin nopeasti, että sitä ei voi mitata ollenkaan, ei ole olemassa sekuntikelloa, jolla voisitte mitata, kuinka nopeasti tuo ”nopeasti” tulee olemaan, koska ei ole menneisyyttä ennen minua eikä tulevaisuutta tarvita minun jälkeeni, ei tule olemaan tulevaisuutta, koska mikään aika ei voi mitata olemustani,  se, mikä ei ole vielä täällä yhdessä hetkessä, mutta on jo täällä seuraavassa hetkessä, se on ajaton – se olen minä, se tulen olemaan minä, minä, joka olen yhtäkkiä siellä, juuri ennen teitä, ja varmasti, heti ennen teitä, kyllä, minä olen yhtäkkiä siellä, tyhjästä, kapinoin ja revin kasvonne kappaleiksi, koko juttu oli silloin hyvä, vapina ja odottelu, joka vietettiin pelossa ja huolessa, se on yksinkertaisin asia, jos alistutte kohtaloon, sillä teille riittää, että tiedätte, että minä tulen, se päivä on tulossa, se tunti on tulossa, ja minuutti ja hetki ovat tulossa, kun yhtäkkiä ei ole enää mitään, nostatte päänne tämän päivän sanomalehdestä tai vain satutte katsomaan ylös, ja minä olen siellä edessänne, eikä silloin ole enää epäilystäkään siitä, olenko se minä, joka on tullut, sillä kyllä, se olen minä, koska minä murtaudun ulos täältä ja olen siellä, eikä minusta ei voi erehtyä.

Lukitkaa portit ja tukkikaa raot, pystyttäkää paalut, nostakaa piikkilanka ja suojautukaa kaikkialta, mutta tietäkää, että turhaan olette lukinneet portit, turhaan tukkineet raot, turhaan pystyttäneet paalut, turhaan nostaneet piikkilangat, sillä ei ole yhtään rakoa, ei rakoa, ei aukkoa, joka olisi minulle esteenä, mutta vahvistakaa hiljaa sisäänkäyntejä ja laudoittakaa ikkunat, muuratkaa savupiiput ja suojautukaa, sillä minä murtaudun ulos, ja tietysti lukitkaa lapset hyvin, ja tietysti aseistakaa itsenne hyvin ja järjestäkää puolustus ja määrätkää vartijoita, vetäkää esteitä ja asettakaa miinoja, tehkää se, valmistautukaa, mutta mitä tahansa teettekin, minua vastaan teette sen turhaan, minua varten valmistaudutte turhaan, koska minua vastaan ei voi tehdä mitään, ja minua varten ette voi valmistautua tarpeeksi, koska olette puolustuskyvyttömiä, kun tulen, mikään ei voi pysäyttää minua, mikään ei voi pysäyttää minua, kunhan olen murtautunut ulos, mitä ikinä teettekin se on täysin toivotonta, turhaan yritätte puolustautua, siitä ei ole teille mitään hyötyä, koska ette tiedä kuka olen, ettekä tunne minua, ja tietämättömyytenne suojaa minua valmisteluiltanne, olen näkymätön vihollinen, ja pian saatte selville, mitä se on, näkymätön, ja ennen kaikkea, mitä se on, vihollinen, sillä en ole mikä tahansa vihollinen, ei vihollinen ollenkaan, olen isku, joka iskee päällenne, ja se iskee silloin ja siellä ja niihin, milloin ja missä ja keneen se haluaa, mutta minä haluan lyödä teidät kaikki, ja minä lyön, minä lyön teidät maahan, ettekä te voi tehdä mitään minua vastaan, koska olen käsittämätön, teillä ei ole aavistustakaan, mistä ja milloin, mutta ennen kaikkea teillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä minä teen, kun tulen, rauhoittakaa kaikin mokomin sielunne lukitsemalla lapsenne pois luotani, sulkekaa porttinne minulta, tukkikaa raot niin, etten pääse niistä läpi, kun tulen, uskokaa rauhassa, että voitte suoautua minulta, mutta vapiskaa, että tämä suoja ei riitä, se ei riitä, älkää epäilkö sitä, sillä ette voi tunnistaa minua, ette voi nähdä minua ettekä voi käsittää minua, ette tiedä milloin, ettekä missä, ettekä miksi, se huolestuttaa teitä eniten, koska miksi ei ole vastausta eikä koskaan tule olemaankaan, mutta todellisuudessa teillä ei ole vastausta mihinkään, seisotte siellä yksin, kömpelöinä lukkojen kanssa, kömpelöinä piikkilangan kanssa, huohottaen, ponnistellen, huokaillen niiden paalujen painon alla, jotka haluatte pystyttää minua vastaan, ja niin on aivan oikein, niin sen täytyy olla, silloin olette kypsiä otettavaksi.

Olen tulossa, siksi että monilla peloillanne tulee olemaan merkitys, huolella ja vapinalla ja ahdistuksella, jota te olette, ja sillä tulee olemaan merkitys, älkää epäilkö sitäkään, koska olen tulossa, jonain päivänä olen siellä, ehkä en vain yhdessä muodossa, vaan kahdessa tai kolmessa tai neljässä, jonain päivänä olen tulossa, ja minä revin teidän kasvonne palasiksi, koska minä olen Tuho.

Suomennosluonnos käännöskoneen kanssa  risto niemi-pynttäri