Jerusalemin Oblomov ja Jevgeni Onegin RIITTA VAISMAA
Amos Ozin edellinen suomennettu teos Älä kysy yöltä (suom. 2010) on vähäeleisyydessään tiivis ja toteava. Uusin suomennos Fima on polveilevassa runsaudessaan toisessa ääripäässä. Kun erämaahan perustettuun kaupunkiin sijoittuva Älä kysy yöltä kuvaa Israelia ja juutalaisuutta ikään kuin takaviistosta ja sivulauseissa, Jerusalemissa tapahtuva Fima pursuaa Israelin yhteiskunnallisia kysymyksiä ja juutalaisuuden kaikille elämänalueille ulottuvia ilmentymiä, vaikka molemmissa romaaneissa henkilöt ovatkin maallistuneita tai Ozin sanoin ”ei uskontoa harjoittavia” juutalaisia. Molemmat romaanit ovat ilmestyneet hepreaksi 1990-luvun alkupuolella, ja molemmista on helppo lukea Ozin omaa poliittista, kahden valtion perustamisen agendaa. Fimassa tämäkin on runsaudessaan välistä lähes uuvuttavaa mutta samalla päähenkilön kuvaukselle niin keskeistä, ettei yhdestäkään huumorin sopivasti etäännyttävästä rivistä hennoisi luopua.
Kun Fiman päähenkilö, epäkäytännöllinen, unohteleva Fima, Efraim Nisan, romaanin alussa ei tahdo selvitä pitkään jatkuvista, yhden hengen aamiaisjärjestelyistään, ajattelen Fimaa Jerusalemin Oblomovina. Hieman myöhemmin Fiman ex-vaimo Jael kutsuu miestä kaupunginosan omaksi Jevgeni Oneginiksi. Sama mies!
Fima on vähän yli viisikymppinen, eronnut poikamies, jolla on hieno menneisyys takanaan. Varakkaan kodin pojasta piti tulla vähintään professori, mutta Fima saa kaidan toimeentulonsa gynekologiaseman vastaanottoapulaisena.
Fima on impulsiivinen ja avoin, mutta hän on myös hyvin yksinäinen. Hän on väliin rakastettavan ja väliin ärsyttävän hölmö säheltäjä ja ystävilleen rasittava ripustautuja. Hän on sekä maanvaiva että ilo. Hän on kuin iso lapsi, joka kaikessa epäkäytännöllisyydessään ja naiiviudessaan saa muut – eritoten naiset – toimimaan puolestaan, pelastamaan milloin mistäkin todellisesta tai kuvitellusta pälkähästä. Miespuoliset ystävät ja tuttavat ovat hekin koetteilla, kun Fiman runsaus tarkoittaa ylipitkiä puheluita ja vierailuita useimmiten sopimattomiin aikoihin.
”Fima myöntyi saman tien: hän ei missään tapauksessa ollut aikonut ängetä tänne koko illaksi. Mutta sen sijaan että olisi ottanut kahvinsa suunnistanut kohti olohuonetta hän unohti mukin astiankuivausalustalle ja seurasi sitkeästi Tediä koko matkan eteisen halki, kunnes Ted pyysi anteeksi ja sulkeutui vessaan. Fima päätti lauseensa lukitun oven lävitse:
”Hyvä teidän on olla: teillä on taskussa Amerikan passit, pääsete milloin vain pois täältä suihkuvoimalla. Mutta miten meille muille käy? Okei. Menen katsomaan uutiset. En kiusaa sinua enempää. Ainoa hankaluus tässä on, etten osaa avata teidän televisiotanne.”
Sen sijaan että olisi mennyt olohuoneeseen, hän kääntyi pojan makuuhuoneeseen. Samassa hänet valtasi suuri uupumus. Kun ei löytänyt valokatkaisijaa, hän kävi pimeässä pitkäkseen pikku sängylle, jota piirittivät robottien ja lentokoneiden ja aikakoneiden varjot ja jonka yläpuolella leijui jättimäinen fosforinhohtoinen avaruusalus. — Hetken kuluttua Fima sulki silmänsä ja sanoi yllättäen itselleen:
”Mitä hyötyä tästä paljosta puhumisesta on? Arpa on heitetty, eikä tehtyä saa enää tekemättömäksi.”
Sitten uni voitti. Vajotessaan pimeään hän tiedosti vielä heiveröisesti, että Ted peitteli hänet pehmeällä villahuovalla. Hän mumisi epäselvästi:
”Mikä on totuus, Teddy? Ihan vain näin meidän kahden kesken? Arabit ovat selvästi oivaltaneet, etteivät pysty heittämään meitä mereen. Ikävä puoli on, että juutalaisten on vaikea elää ilman ketään joka haluaisi heittää heidät mereen.””
Fima elää paljolti kuvitelmissaan. Fantasia ja todellisuus kulkevat rinnan, usein iloisesti tai traagisesti sekaisin ja päällekkäin. Kun hänestä ei ole reaalimaailmassa ratkaisemaan maansa ongelmia, hän asettuu mielessään pääministerinä johtamaan omaa hallitustaan ja toimimaan maansa parhaaksi. Ei ole asiaa, josta Fima ei johtuisi ajattelemaan Israelin ja Palestiinan ongelmien hänen mielestään oikeaa ratkaisua. Asia nousee esiin niin intiimeissä tilanteissa naisten kanssa kuin taksikuskin ja lounaspaikan kassankin kanssa. Hän suoltaa jatkuvasti mielipidekirjoituksia, joista osa päätyy lehtiin, valtaosa jää kesken tai vain aikeeksi. Tällöin mielikuvituskabinetin jäsenille jaetaan tehtäviä. Fima on myös unennäkijä, joka kirjoittaa muistikirjaansa unensa tai niiden puutteen joka aamu tai mihin vuorokaudenaikaan hän nyt sattuukin heräämään. Fima elää myös tulevaisuudessa. Hänen kuvitelmansa tulevaisuuden ihmisestä luo kiintoisia uusia ulottuvuuksia niin matojen elämään kuin tietenkin politiikkaan.
Fiman taustan ja mm. naissuhteet Oz tuo esiin niin ikään runsaina polveilevissa takaumissa. ”Juoksuvuotensa” aikana Fima on ehtinyt kahdesti naimisiin. Ensimmäinen liitto purkautui tuskin alettuaan, ja toinenkin syntyi kuin vahingossa. Ero jälkimmäisestä vaimosta Jaelista kirvelee, eikä Fima oikein tajua tilannetta tai tajuaa aivan omalla logiikallaan. Fima on jatkuva vieras ex-vaimon, tämän uuden amerikkalaisen miehen Tedin ja näiden pojan Dimin kotona. Hänestä on perheelle toki hyötyäkin ilmaisena sekä aina halukkaana ja valmiina lastenhoitajana. Koko romaanin läpi kulkeva hellyttävä ja liikuttava osa on Fiman ja oudon älykkölapsen läheisyys ja ystävyys. Dimi kutsuu vaarikseen niin Fimaa kuin Fiman isääkin, vaurasta liikemiestä, jonka sydämen pikkupoika myös valloittaa. Vanhemman vaarin testamentti takaa lapsenlapselle, kuten testamenttiin on kirjoitettu, vakaan taloudellisen tulevaisuuden. Lopun seesteisessä mielentilassaan, johon johdattavat romaanin upeimmat kohdat, tympääntyneen ex-vaimon pitkä ripitys ja isän kuolema, Fima oivaltaa suuren rakkautensa tähän erikoiseen lapseen.
”Ja hän hymyili taas. Mutta ei tällä kertaa tavallista alakuloista itseironista hymyään vaan sellaisen miehen hämmästynyttä leveää hymyä, joka on kauan etsinyt monimutkaista ratakisua monimutkaiseen kysymykseen ja löytääkin äkkiä aivan yksinkertaisen vastauksen.
Hän kääntyi ja käveli sisään. Hän näki heti Jaelin, joka oli syventynyt keskustelemaan Urin kanssa. He istuivat sohvalla polvi hipoen toisen polvea. Fimalle jäi mielikuva, että nauru oli jäätynyt heidän huulilleen hänen astuessaan sisään. Mutta hän ei tuntenut kateutt. Päinvastoin, hänessä hulvahti salainen ilo, kun hän ajatteli että oli maannut jokaisen huoneessa olevan naisen kanssa: Shulan, Ninan ja Jaelin. Ja eilen Anette Tadmorin kanssa. Ja huomenna oli uusi päivä.
Sillä hetkellä hänen katseensa osui Dimiin, joka oli polvillaan matolla huoneen nurkassa, pikkuvanhaan, syvämietteiseen lapseen pyörittelemässä hitaasti sormellaan Baruchin valtavan kokoista maapalloa, jossa oli lamppu sisällä. Sähkövalo maalasi valtameret sinisiksi ja manetreet kullankeltaisiksi. Lapsi tuntui vajonneen omiin maailmoihinsa ja keskittyneen kokonaan siihen mitä teki. Ja Fima huomautti itselleen, kuin painaakseen mieleen minne oli laittanut matkalaukun tai missä sähkökatkaisija sijaitsi, että rakasti tätä lasta enemmän kuin oli koskaan rakastanut ketään muuta. Naiset mukaan luettuina. Pojan äiti mukaan luettuna. Hänen oma äitinsä mukaan luettuna.”
Kun Fiman isä kuolee, ystävät kerääntyvät hoitamaan Fimaa ja käytännön asioita hänen avukseen. Ozin ironian tajua osoittaa, kun Fimalle yhtäkkiä riittäisi vähempikin. Vaikka Fima on usein rasittava ja vaatii lähes aina aikaa ja kärsivällisyyttä, monen vuoden ystävyys kestää ja kannattelee.
Vaikka Fiman työpaikka on vaatimaton, hän on hyvin lukenut mies. Hän pohtii moneen otteeseen antiikin filosofien teoksia. Kafka on hänelle tärkeä kirjailija. Hän tuntee monien kulttuurien taruja, joita hän kertoo Dimille. Ja tietysti hän tuntee hyvin Raamatun, myös Uuden testamentin.
Fima rinnastuu paikoin Ozin omaelämäkerralliseen romaaniin Tarina rakkaudesta ja pimeydestä (2004, suom. 2007). On samantyyppisiä älykköjen loputtomia keskusteluja niin tieteestä kuin juutalaisuudestakin, on samoja ajatuksia Israelin ja Euroopan yhteydestä, on äidin varhainen kuolema, jonka jälkeen poika jää elämään hyvinkin kompleksista elämää kahden isänsä kanssa. Fima ei kuitenkaan ole Tarinan Ozin alter ego, syrjään vetäytyvä mietiskelijä vaan monin tavoin tämän vastakohta. Sen sijaan Fiman isä Baruch muistuttaa kovasti Tarinan päähenkilön toista isoisää, jolla riitti puhetta, kaskuja ja joka hurmasi naisia. Juutalaisuuden kommentoinnissa voi kuulla kaikuja mm. 1980-luvun lopun romaanista Musta laatikko (suom. 1990), mutta kiivailuja siivittää Fimassa kaikkialle ulottuva ironia. Fima on sekä traaginen että hauska kirja.
Yllättäen Fimassa on pari pikkuseikkaa, jotka viittaavat Suomeen. Yhdessä isän lukemattomista jutuista puhutaan rautateiden rakentamisesta: ” — sillä Venäjän rautateiden raideleveys on eri kuin meidän, se on tarkkaan ottaen eri kuin missään muualla maailmassa.” Itse asian kannalta ei ole merkitystä, että Suomessa on tuo sama erityinen raideleveys. Toisessa kohdassa gynekologiaseman sihteeri tarvitsee ristisanatehtävään suomalaisen kenraalin, jonka nimi selkä alkaa että päättyy m-kirjaimella. Monitietoinen Fima selvittää kenraalin olevan Mannerheim. ”— Saksalainen nimi. Sama mies, joka yllätti koko maailman pysäyttämällä Stalinin valloitusretken vuonna 1938. Hän johti pikkuruisen Suomen armeijaa neuvostojoukkojen suunnatonta ylivoimaa vastaan.” Lieneekö vuosilukuvirhe Ozin vai Fiman? Ei silläkään ole suurta merkitystä.
Amos Oz: Fima (Fima). Suom. (englanninkielisestä käännöksestä) Pirkko Talvio-Jaatinen. Tammi 2012. 428 s.