Celeste Ng: Tulenarkoja asioita

Tulella leikkijät – PIRJO KANTOJÄRVI 8.5. 2019

Celeste Ngn romaanissa Tulenarkoja asioita (Gummerus 2019) pureudutaan vanhemmuuteen ja erityisesti äitiyteen liittyviin kysymyksiin. Lasten ja vanhempien välinen suhde osoittautuu leimahdusherkäksi aiheeksi, johon monilla on sanansa sanottavana. Henkilöiden ratkaisuista syntyy helposti ketjureaktioita, joiden alkupistettä voi olla vaikeaa määritellä ja lopputulosta ennakoida. Pienetkin teot ja sanat voivat johtaa valintoihin, jotka vaikuttavat monen ihmisen elämään.

” Shaker Heightsin motto oli itse asiassa – tai sananmukaisesti, kuten Lexien lempi-ilmaisu kuului – ”useimmat taajamat vain syntyvät, mutta parhaat suunnitellaan”. Taustalla oli se periaate, että kaiken voi ja kaikki myös pitäisi lyödä lukkoon ennakolta, koska siten välttää rumuuden, ikävyydet ja katastrofit.” (Ng 2019, 17.)

Romaanissa seurataan noin vuoden ajan kahden erilaisen perhearjen lomittumista toisiinsa vuoden 1997 kesäkuusta lähtien. Tapahtumien keskipisteenä toimii Ohiossa, Clevelandin lähellä sijaitseva idyllinen, erilaisten sääntöjen kyllästämä Shaker Heights. Sen varakkaalla alueella asuvat Elena ja Bill Richardson teini-ikäisten lastensa Lexien, Tripin, Moodyn ja Izzyn kanssa. Kaupungin eteläosassa taas sijaitsee Richardsonien omistama, vuokrattavana oleva asunto, jonne Mia Warren muuttaa tyttärensä Pearlin kanssa. Lukion toiselle luokalle menevä Pearl tutustuu Richardsonien nuorisoon, minkä seurauksena myös Mia ja Elena päätyvät tekemisiin toistensa kanssa. Samaan aikaan kaupunkilaisia puhututtaa paloasemalle hylätyn vauvan tapaus, jota käsitellään oikeudessa asti. Kysymys siitä, kenellä on oikeus lapsen vanhemmuuteen, sähköistää ihmisten välejä ja pakottaa puntaroimaan elämänvalintoja ja arvoja. Vanhemmuus ja siihen liittyvät tekijät eivät olekaan niin helposti määriteltävissä kuin voisi kuvitella. Samalla useat henkilöt päätyvät pohtimaan, millaisia virheitä ihmiset saavat tehdä ja voiko tehtyjä päätöksiä muuttaa myöhemmin.

Omantunnon kysymyksiä

” Myöhemmin Pearl epäili, että Richardsonit olivat asettuneet kuvaelmaksi hänen ilokseen, koska ei varmaankaan ollut mahdollista, että heidän yhteiselämänsä oli aina täydellistä. Hämmästyttävää kyllä rouva Richardson sekoitti keittiössä pikkuleipätaikinaa, mitä Mia ei tehnyt koskaan, vaikka Mia saattoi kyllä ostaa kelmuun käärityn valmistaikinatangon, josta voi leikata pyörylöitä, jos Pearl kärtti sitä sinnikkäästi. Herra Richardson ravisteli näppärästi hiiliä kiiltävään teräsgrilliin pihanurmikolla, joka oli niin laaja, että hän näytti hyvin pieneltä. Mahdottoman komea Trip loikoili pitkällä paloista kootulla kulmasohvalla toinen käsivarsi sen selkänojalla kuin odottaisi viereensä jotakuta onnekasta tyttöä. Lexie istui huoneen toisella puolella auringon väriläikässä, ja Pearlin astuessa sisään hän käänsi kirkkaiden silmiensä katseen televisiosta Pearliin ja sanoi: ”No mutta, kukas sinä olet?” (Ng 2019, 43.)

Täydelliseltä vaikuttavasta kuvasta alkaa lähemmin tarkasteltuna erottua muitakin sävyjä. Shaker Heightsin tarkasti suunniteltu julkisivu kätkee taakseen samanlaiset ongelmat kuin mitä muuallakin on. Myöskään Richardsonien perheen arki ei ole niin idyllistä kuin ensisilmäyksellä näyttää ja Warreneidenkin menneisyydestä löytyy yllätyksiä. Monet romaanin henkilöt joutuvat pohtimaan tekojensa motiiveja sekä vaikutuksia. Ei ole helppoa selvittää, mikä päätös olisi parhain ja mikä huonoin, varsinkaan silloin, kun joku toinen tulee melko varmasti kärsimään tehtyjen valintojen seurauksena. Raastavimmin tämä tulee esille May Ling Chown, tai toiselta nimeltään Mirabelle McCulloughin, adoptioon liittyvässä tapauksessa. Sen myötä henkilöt joutuvat miettimään, miten hyvä vanhemmuus määritellään ja mitkä ovat ne lapsen tarpeet, joiden pohjalta voidaan tehdä paras mahdollinen päätös hänen kasvuympäristöstään. Kuinka suurta painoarvoa annetaan esimerkiksi kulttuuritaustaan, varallisuuteen tai rakkauteen liittyville tekijöille? Tapaus ei ole helppo asianajajana toimivalle herra Richardsonillekaan, joka päätyy puntaroimaan siihen liittyviä näkemyksiä sekä oikeudessa että kotonaan.

”Toinen heistä oli noudattanut sääntöjä, toinen ei. Mutta säännöissä on se haittapuoli, että ne määrittävät epäsuorasti, mikä on oikea ja mikä väärä tapa toimia, herra Richardson tuumi. Todellisuudessa useimmiten joutuu vain valitsemaan jonkin erilaisista tavoista, joista mikään ei ole kokonaan oikea eikä kokonaan väärä, eikä mistään pysty päättelemään varmasti, kummalla puolella rajaa seisoo. Herra Richardson oli aina ihaillut vaimonsa idealistista uskoa siihen, että maailmasta on mahdollista tehdä entistä parempi paikka, järjestyksen tyyssija, ehkä jopa täydellinen. Hän mietti vasta nyt, uskoiko itse samaan. ” (Ng 2019, 308.)

Paikallislehteen uutisia kirjoittava Elena Richardson luottaa sääntöihin ja omaan käsitykseensä siitä, mikä on oikein. Tämän varjolla hän pystyy perustelemaan itselleen nekin teot, jotka eivät välttämättä kestäisi muiden arvioita. Hän näkee itsensä hyväntekijänä, ystävänä ja vanhempana, jonka elämä on edennyt yli 40 elinvuoden aikana juuri niin kuin on pitänytkin. Tai niin hän ainakin haluaa ajatella. Kun Elena päätyy tarkastelemaan omaa elämäänsä muiden ratkaisujen kautta, hän joutuu huomaamaan, että valinnat olisivat voineet olla toisenlaisiakin.

”Lyhyesti sanoen hän oli toiminut aina niin kuin pitikin ja rakentanut hyvän elämän – sellaisen, jonka halusi, jonka kaikki haluavat. Mutta tässä oli tämä Mia, aivan erilainen nainen, joka eli aivan eri tavalla ja näytti laativan sumeilematta omat sääntönsä. Se oli rouva Richardsonin mielestä yhtä häiritsevää ja merkillisen vangitsevaa kuin hämähäkkitanssijan valokuva. Hän tahtoi tutkia Miaa kuin antropologi, jotta hän ymmärtäisi miksi – ja millä keinoin – uusi vuokralainen toimi niin kuin toimi. Ja vaikka hän ei vielä oikein tajunnut sitä, hän oli myös hermostunut ja tahtoi vahtia Miaa kuin vaarallista petoa. ” (Ng 2019, 81.)

Valokuvista taidetta luovan 36-vuotiaan Mia Warrenin kohtaaminen herättää Elenassa hämmennystä. Hän haluaa tietää Miasta enemmän ja ryhtyy toimittajan vaistoaan hyödyntäen selvittämään tämän menneisyyttä. Sen sijaan Mia näyttää saavan irti Richardsonien perheenjäsenistä paljon tietoa pelkästään kuuntelemalla heitä ja seuraamalla heidän arkista elämäänsä. Vaikka varakas, kotikaupunkiinsa juurtunut Elena ja kiertolaiselämää viettänyt Mia edustavat erilaisia tapoja tarkastella maailmaa, yrittävät kummatkin toimia lastensa ja ystäviensä parasta ajatellen. Aivan kaikki ratkaisut eivät kuitenkaan miellytä heidän läheisiään.

”Sinähän halusit, että Pearlin elämä olisi normaalia, Mia muistutti itseään. No, teini-ikäisten elämä on tällaista. Tavallaan hänestä tuntui, että hänen pitäisi olla paremmin perillä asioista kuin hän oli, että hänen pitäisi tietää, mitä Pearl puuhasi, mitä Lexie puuhasi, mitä kaikki nuoret puuhasivat, mutta mitä hän voisi tehdä? Roikkua heidän juhlissaan ja jääkiekko-otteluissa? Kieltää Pearlia käymästä ulkona?” (Ng 2019, 77.)

Mian tytär Pearl on kiinnostunut Richardsonien perheestä ja viettää paljon aikaa heidän kodissaan. Samalla tavoin myös Richardsonien nuoret hakeutuvat sekä Pearlin että Mian seuraan. Samalla henkilöt löytävät uusia tapoja nähdä asioita sekä saavat mahdollisuuden vertailla eri elämäntapoja ja ajatusmalleja toisiinsa. Uusien tuttavien kautta voi löytyä myös paikka, johon voi kokea kuuluvansa, varsinkin silloin, kun tuntee olevansa erilainen ja ulkopuolinen kotonaan. Silloin on tärkeää, että on olemassa joku, joka hyväksyy henkilön sekä kuuntelee ja auttaa häntä näkemään itsensä uudessa valossa. Näin käy esimerkiksi eräälle Richardsonien perheen lapsista.

Jos nuorilla on hankalaa, ei aikuisillakaan ole helppoa. Heille vanhemmuus voi olla samanaikaisesti sekä toivottu asia että herättää ahdistusta. Onnentunteet vuorottelevat esimerkiksi menetyksen pelon kanssa. Liiallinen huoli ja suojelunhalu voivat kuitenkin saada lapsen vielä enemmän etsimään omaa tapaansa olla. Kun vanhempien ja lasten näkemykset maailmasta ja tulevaisuuden valinnoista eroavat tarpeeksi paljon toisistaan, jää lapselle kaksi mahdollisuutta. Hän voi joko sopeutua vanhempiensa elämäntyyliin tai lähteä kulkemaan omaa polkuaan. Esimerkiksi kiinnostus valokuvaukseen on aiheuttanut kitkaa Mian ja hänen vanhempiensa välille, mikä taas on johtanut Mian tekemään vaikeitakin ratkaisuja.

”Kun Mian piti ryhtyä opiskelemaan, vanhemmat olettivat, että hän valitsisi Pittsburghin tai kenties Pennsylvanian yliopiston kaltaisen ammattiin valmistavan korkeakoulun ja esimerkiksi kauppatieteet tai hotellialan. He olivat uskoneet, että Mian valokuvausinto menisi ohi kuten se vaihe, jossa teinitytöt juoksevat poikien perässä tai syövät pelkkiä kasviksia. Miksi he olivat tehneet vuosien ajan niin ahkerasti töitä? Siksikö että Mia tuhlaisi heidän rahansa kuvataideakatemiaan?” (Ng 2019, 226.)

Teoksen henkilöiden väliset erot varallisuudessa vaikuttavat merkittävästi heidän elämänvalintoihinsa. Richardsonien lukiota käyvä nuoriso ei edes ajattele rahaa. Sen sijaan Pearl ja Mia ovat tottuneet elämään todella vähällä. Samoin adoptiokiista osoittaa sen, kuinka varattomuus voi johtaa epätoivoisiin tekoihin. Ihmiset elävät taloudellisten erojensa vuoksi täysin erilaista arkea ja siten heidän mahdollisuutensa toimia ovat myös huomattavasti erilaisemmat. Yhteiskunta ja tästä johtuen myöskään Shaker Heights eivät ole niin tasa-arvoisia kuin jotkut kuvittelevat.

Tarinan pohjana tutut ainekset

Tulenarkoja asioita lähtee liikkeelle toukokuusta 1998, jolloin paloasemalle hylätyn lapsen oikeuskäsittely on jo tullut päätökseen ja jolloin liekit tuhoavat taloa Shaker Heightsissa. Näistä asetelmista siirrytään selvittämään, miten tähän pisteeseen on päädytty. Romaanin kerronta liikkuu menneen ja meneillään olevan hetken välillä sekä vihjailee useaan otteeseen tulevasta. Samalla seurataan useiden henkilöiden mielenliikkeitä ja valintoja, mikä mahdollistaa tapahtumiin tutustumisen useista eri näkökulmista. Henkilöistä näytetään se, millaisena he itsensä kokevat ja miten heidän tekonsa näyttäytyvät muiden silmissä. Teoksen päähenkilöinä ovat erityisesti naiset, jotka kohtaavat äitiyteen liittyviä monimutkaisia kysymyksiä. Niistä useisiin ei ole olemassa yksiselitteisiä, oikeita vastauksia. Eri henkilöiden kohtaamat tilanteet ja valinnanhetket saavat pohtimaan, miten erilaisilta samat ratkaisut voivat vaikuttaa eri henkilön kautta tarkasteltuna.

Vaikka lasten ja vanhempien välistä suhdetta käsitellään koko teoksen lävitse, lukiessa ei tunnu siltä, että aiheeseen liittyvät useat eri näkökulmat olisi ahdettu väkisin yhteen ja samaan kirjaan. Vanhemmuuteen sekä yhteiskunnallisiin epäkohtiin liittyviin teemoihin ei sukelleta kovinkaan syvälle, vaan aiheita nostetaan paloittain esille tapahtumien edetessä. Se tekee teoksesta helppolukuisen ja nopeasti etenevän, mutta samalla joidenkin merkittävien asioiden käsittely voi tuntua jäävän liian pinnalliseksi. Useita teoksen aiheita olisi voitu käsitellä enemmän. Esimerkiksi adoptiotapauksen eri osapuolten vaikeat tilanteet herättävät tunteita. Henkilöiden arkea seuratessa voikin miettiä, mitä itse tekisi, jos olisi joku heistä. Kenen puolelle olisi valmis asettumaan sekä miten perustelisi valintansa muille? Teoksen henkilöiden valinnat eivät ole helppoja. Joitakin päätöksiä ei ole mahdollista enää myöhemmin muuttaa ja joidenkin ratkaisujen uudelleen harkinta voi merkitä muiden satuttamista.

Tapahtumien taustalla olevat teemat kerrotaan lukijalle aika suoraan. Se antaa mahdollisuuden tutustua siihen, miten henkilöt ymmärtävät maailmaa ja miten perustelevat ratkaisujaan. Jossain kohdin tuntuu kuitenkin siltä, että asioita olisi voitu jättää hieman enemmän löydettäväksi ja tulkittavaksi. Muun muassa teoksen nimeen viitataan useaan eri otteeseen. Sekä Tulenarkoja asioita että englanninkielinen Little Fires Everywhere kiteyttävät niminä kuitenkin hyvin romaanin tunnelman. Todellisuuden ja toiveiden väliset ristiriidat sekä vahvat käsitykset siitä, mikä on oikein, toimivat pohjana kipinöinnille ja leimahduksille.

”Elena oli kuullut kerran toisensa jälkeen, että intohimo oli yhtä vaarallista kuin tuli. Lieskat riistäytyivät kovin helposti valloilleen. Ne kiipesivät aitojen ja loikkivat ojien yli. Säkenet hyppivät kuin kirput ja levisivät yhtä nopeasti, ja kevyt tuuli saattoi kuljettaa ne monen kilometrin päähän. Oli parempi pitää silmällä intohimon kipinää ja luovuttaa se sukupolvelta toiselle varovaisesti kuin olympiasoihtu. Tai ehkä sitä täytyi vaalia kuten ikuista tulta, jotta se muistuttaisi valosta ja hyvyydestä eikä sytyttäisi – ei voisi sytyttää – mitään palamaan. Jotta se olisi hallinnassa. Kesytetty. Sopeutunut vankeuteen. Tärkeintä oli välttää isot roihut. ” (Ng 2019, 185.)

Mialla ja rouva Richardsonilla on erilaiset käsitykset liekeistä. Elena näkee ne vaarallisina, kun taas Mialle ne mahdollistavat uuden alun. Erityisesti Mia ja Elena asettuvat teoksessa edustamaan vastakkaisia näkemyksiä monessakin aiheessa. Kumpikaan ei ole kuitenkaan erehtymätön ja heidän toimintatapojaan on mahdollista sekä ymmärtää että kyseenalaistaa. Vanhemmuuteen liittyvien omantunnonkysymysten lisäksi teoksessa näytetään Lexien, Tripin, Moodyn, Izzyn ja Pearlin kautta nuoruuteen sisältyvät epävarmuus ja ehdottomuus, pettymykset ja toiveet sekä ihmissuhteet, jotka sekä kannattelevat että satuttavat. Aikuisten vaikutus ja ennen kaikkea heidän sanojensa merkitys korostuu, kun nuoret joutuvat haastaviin tilanteisiin.

Shaker Heightsin harhaanjohtava idyllisyys, kahden perheen vertailu toisiinsa ja henkilöiden perusluonnehdinnat tuntuvat kerronnallisilta ratkaisuilta, joihin on törmännyt aiemminkin. Varakkuuden ja köyhyyden sekä sääntöjen noudattamisen ja vapaamman, taiteellisen elämäntavan vastakkain asettaminen eivät ole uusia tapoja lähestyä aihetta. Samoin nuoriso vaikuttaa tutulta, sillä sieltä löytyvät sekä urheilija, suosittu tyttö, muusikonalku, kapinallinen että fiksu ja hiljainen teinikin. Tunnistettavat tilanteet ja henkilöhahmot tekevät romaanin maailmaan pääsemisestä helppoa, mutta ne voivat myös ärsyttää. Tapahtumia on mahdollista ennakoida, kun ymmärtää, mistä aineksista tarina koostuu. Nyt henkilöt lähinnä edustavat niitä ilmiöitä, joita teoksessa käsitellään, vaikka esimerkiksi nuorison keskinäistä kommunikointia sekä Mian taiteilijaksi kasvamista onkin kiinnostavaa seurata.

Celeste Ngn Tulenarkoja asioita on helposti etenevä tutuilla elementeillä pelaava tarina vaikeista, kysymyksiä herättävistä aiheista. Se sisältää erityisesti äitiyteen liittyvät onnenhetket ja toiveet sekä huolet, pelot ja konfliktit. Teos näyttää, miten elämä on täynnä asioita, joita on mahdotonta ratkaista yksiselitteisesti ja niin, että kaikki osapuolet tulisivat kuulluksi tai että lopputulos miellyttäisi jokaisen käsitystä oikeasta ja väärästä. Tekojen taustalla voivat vaikuttaa monet erilaiset tekijät, joita henkilön itsensäkin voi olla hankalaa tunnistaa.

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita. (Little Fires Everywhere.) Gummerus 2019. Suom. Sari Karhulahti. 384 s.

Pirjo Kantojärvi on Torniossa asuva kirjoittamisen maisteri Jyväskylän yliopistosta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *