M A A I L M A N K I R J A T

Pia­non­soitto, sen opet­telu ja soit­to­tai­dot ovat usein käsi­telty aihe var­sin­kin 1800 –luvun kir­jal­li­suu­dessa. The Quar­dian lis­taa kym­me­nen kes­keistä pia­non­soit­toa käsit­te­le­vää romaa­nia, lähes kaikki niistä on suomennettu.

Elfriede Jeli­ne­kin Pia­non­soit­taja (Die Kla­viers­pie­le­rin 1983 suom Jukka-Pekka Paju­nen).  Jeli­nek itse on enti­nen pia­nisti ja ver­taa kir­joit­ta­mista usein pia­non soit­toon. Nobel –kir­jai­li­jan romaa­nissa keski-ikäinen pia­non soi­ton opet­taja Wie­nin kon­ser­va­to­riossa, joka sovel­taa samaa kuria oppi­lai­siinsa kuin mitä hänen äitinsä sovelsi häneen, pyr­kien kou­li­maan hänestä vir­tuoo­si­mai­sen kon­sert­ti­pia­nis­tin.  Aihe hui­pen­tuu nai­sen sado­ma­so­kis­ti­seen suh­tee­seen nuo­ren pia­nis­tiop­pi­laansa kanssa.

Jane Aus­ten Emmassa (1815 suom. Aune Brot­he­rus )  Jane Fair­fax on niin hyvä soit­ta­maan pia­noa, että häen pitäisi päästä kehit­tä­män tai­to­jaan.  Sit­ten joku lah­joit­taa pai­non talou­teen, jossa Jane asuu. Kuka on tämän kal­liin instru­men­tin osta­nut, tun­te­ma­ton ihai­lija ? Näin Jane, ja hänen kykynsä pia­non ääressä ovat eräs kes­kei­nen juonta raken­tava seikka Emmassa.

Wil­liam M.Thackeray Tur­huu­den turuilla: romaani vailla san­ka­ria (Vanity Fair, 1848 suom. Aino Tuo­mi­koski).  Hyvä tyttä ja paha tyttö soit­ta­vat molem­mat pia­noa, mutta hei­dän soit­to­tyy­linsä ovat aivan eri­lai­set. He ovat eri­lai­sia myös nai­sina, Ame­lie soit­taa surul­li­sesti avio­mie­hen kuol­tua. Pit­kät illat hän istuu yksin pia­non ääressä ja soit­taa melan­ko­li­sia kap­pa­leita. Becky sitä­vas­toin soit­te­lee hel­lästi Mozar­tia nai­selle, jonka avio­miestä hän on viettelemässä.

Char­lotte Brontën Kotio­pet­ta­jat­ta­ren romaa­nissa (Jane Eyre 1847 suom. Tyyne Haa­pa­nen) Jane on hyvä soit­ta­maan pia­noa, mutta Blance Ing­man joka kil­pai­lee hänen kans­saan Mr Roc­hes­te­rin suo­siosta on vielä parempi.

George Elio­tin Daniel Deron­dassa (1876) esit­tyy kam­mot­tava pia­no­mes­tari, sak­sa­lai­nen Herr Kles­mer, jonka hahmo perus­tuu Franz Listziin. Hänen romans­si­aan Cat­he­ri­nen kassa kuva­taan pia­no­tun­tien kautta.

by Henry James

Nai­sen muo­to­kuva (The Port­rait of a  Lady, 1881  suom. J.A.Hollo).  Tul­les­saan Ame­ri­kasta Euroop­paan Isa­bel tapaa mm. Madame Mer­len, joka soit­taa lois­ta­vasti pia­noa. Se kuinka nai­nen soit­taa Schu­ber­tia, osoit­taa kuinka kyke­nevä tun­tei­siin tämä on.

DH Law­rencen Novel­leissa (toim. Rauno Ekholm) on ker­to­mus nimeltä “Piano”.  Nai­nen lau­laa pia­non säes­tyk­sellä:  ker­to­jan muis­tot herää­vät ja hän muis­taa kuinka lap­sena istui pia­non alla, pai­nel­len äidin jal­koja pedaa­leilla tämän lau­laessa ja soittaessa.

The Piano Players Ant­hony Burgess

Kel­lo­peli appel­sii­nin ym. kir­joit­taja oli menes­ty­nyt muusikko itse­kin, hänen suo­men­ta­ma­ton romaa­ninsa The Piano Players ker­too pros­ti­tuoi­dun Elle­nin muis­tosta ja pia­non soi­ton opet­te­lusta. Hänen isänsä oli ammat­ti­pia­nisi, jonka työksi tuli pim­put­taa myk­käe­lo­ku­viin taus­ta­pia­noa. Romaa­nin antiklii­maksi on isän yri­tys soit­taa 30 –päi­vää putkeen.