Ulitskaja: Vihreän teltan alla

Ulitskaja_VihreanTeltanAllaIsänmaan rakastajat RIITTA VAISMAA (9.7.2014)

Etenkin novelleistaan tunnettu, nyky-Venäjän arvostetuimpiin kirjailijoihin kuuluva Ljudmila Ulitskaja on kirjoittanut massiivisen opuksen. Vihreän teltan alla on dissidenttieepos, jonka keskiössä ovat kirjailijan oman sukupolven toisinajattelijat. Perinnöllisyystieteilijä Ulitskaja (s. 1943) tietää, mistä puhuu. Hän itse sai potkut yliopistotutkijan uralta, kun hän levitti maanalaista samidzat-kirjallisuutta.

Vihreän teltan alla alkaa Stalinin kuolemasta ja päättyy Brodskin kuolemaan juuri Neuvostoliiton hajoamisen kynnyksellä. Romaani on kirjallisuuden ja musiikin sekä neuvostoyhteiskunnan julmien ja surullisten piirteiden sekä venäläisen ihmiskuvauksen runsaudensarvi.

Naisten kuvaajana tunnetun Ulitskajan uuden romaanin päähenkilöt ovat miehiä, alkuun poikia. Naisilla ja tytöilläkin on osuutensa, mutta jo koulussa ystävystyneiden Iljan, Sanjan ja Mihan kohtalot ovat keskeiset. Naisista painokkaimman roolin saa Sanjan isoäiti, joka on väliin isoäitinä koko kolmikolle, ja erityisen tärkeä hän on Mihalle.

Prologissa esitellään kolme erilaisissa perheissä kasvavaa, päähenkilöpoikia hieman nuorempaa tyttöä Stalinin kuoleman päivänä. Prologi kuvaa heti kärkeen myös kolme taustaltaan ja elämältään varsin erilaista neuvostoperhettä. Niin suoraviivaisesti tai mekaanisesti Ulitskaja ei etene, että kuudesta nuoresta syntyisi myöhemmin kolme paria. Vain kahdesta heistä tulee rakastavaisia.

Poikien nuoruudenkuvaus voisi olla alku kolmelle kehityskertomukselle. Pojat leikkivät, nujakoivat, suhtautuvat kukin omalla luovalla tavallaan koulunkäyntiin. Aluksi samalla luokalla ovat köyhän yksinhuoltajaperheen vikkelä ja nokkela Ilja sekä älykkökodin musikaalinen Sanja. Orpo, tätinsä kanssa elävä juutalaispoika Miha tulee samaan kouluun hieman myöhemmin. Erilaisista pojista tulee kolmikko sattumalta, erään kissanpojan tähden.

Poikien ajatteluun vaikuttaa järisyttävästi uusi kirjallisuudenopettaja, joka astuu luokkaan runoja lausuen. Hän on sodankäynyt mutta sotaa vastustava vaikuttava persoona, joka tempaa pojat aivan uusiin ulottuvuuksiin. Kirjallisuuden maailma avautuu heille, he ovat kuin kuiva maa, joka imee uusia vaikutteita. Vaikka opettaja ei rajoitu vain venäläisen kirjallisuuden opettamiseen, hän hiljalleen tutustuttaa pojat myös samidzat-teoksiin sekä ulkomailla ilmestyneisiin venäläisiin kirjoihin. Kirjallisuuden opinnot istuttavat toisinajattelun siemenet, samoin kaikkinaisen tiedonhalun sekä innon opiskella lisää.

Voi mitä runouden riemua! Voi millaisia määriä ulkoa osattua runoutta! Mieleen painamisella on toki taustansa. Kun kirjat voidaan koska tahansa tuhota tai takavarikoida, oma pää on turvallisin säilytyspaikka.

Kirjallisuus pysyy keskeisenä sittenkin, kun toisinajattelu saa selvästi yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Kun KGB:n pitkä käsi alkaa ulottua kolmikkoon, raskauttavia todisteita neuvostovastaisuudesta etsitään usein juuri kirjoista, etenkin kotietsintöjen yhteydessä. Kirjojen väliin myös piilotetaan tärkeitä papereita, joista osan hallitseva järjestelmä väleistä löytää.

Vielä 1960-luvulla nuorten opiskelijoiden elämä muistuttaa vähän hippiliikettä. Järjestelmän kontrolli syvenee selvästi 1970-luvulla. Toisinajattelijat liikkuvat monenlaisissa marginaaliryhmissä. Nuoret, etenkin kaikkialle ehtivä johtajatyyppi Ilja, tutustuu toinen toistaan eriskummallisempiin ihmisiin ja ryhmiin. Kiinnostavan kontrastin tuo tyttötriosta Olja, jonka perhe kuuluu kommunistieliittiin ja joka erotetaan opintojen loppupuolella niin yliopistosta kuin Komsomolistakin, kun hän allekirjoittaa adressin järjestelmän kannalta vääränlaista tutkimusta tekevän opettajansa puolesta. Tämän jälkeen Olja tutustuu Iljaan ja sitä kautta aivan uuteen maailmaan. Myöhemmin heistä tulee pari.

Vaikka Neuvostoliiton hajoamiseen ei ole enää kauankaan aikaa, nuorten ja sittemmin jo keski-ikäisten päähenkilöiden elämän neuvostovaltio onnistuu pilaamaan. Iljalle, joka suinkaan ei ole pelkästään sankari, ei jää muuta mahdollisuutta kuin emigroituminen. Maastapoistumisluvan hankkimisessa tarvitaan taitavuutta, jolloin Iljankin pitää ilmeisimmin suostua kompromisseihin. Kaunosielu Sanja elää musiikkiin keskittyneenä vähemmän dramaattisesti, mutta muutoin kuin emigroitumalla ei hänkään näe voivansa elää elämisen arvoisesti. Sanjan pitää solmia irvokas kulissiavioliitto. Miha joutuu lähes naiiviuttaan KGB:n silmätikuksi ja saa leirituomion. Mihan omatunto on herkin, hän ei pysty perättömiin ilmiantoihin eikä osaa edukseen lievemminkään valehdella. Hän ei näe muuta vaihtoehtoa kuin päättää itse päivänsä. Hänelle juutalaisena tarjotaan mahdollisuutta muuttaa Israeliin, mutta hän kokee olevansa venäläinen ja rakastaa isänmaataan. Niin tekevät muutkin. On surullista, että isänmaa ei huoli heidän rakkauttaan.

Ulitskaja ei elämöi kauhukuvauksilla. Hän kyllä kirjoittaa totalitarismin kaikkialle ulottuvista verkoista, siitä, kun kaikki tiedetään, kaikkia kuunnellaan ja seurataan hyvin herkästi. Hän ei kirjoita kuulustelujen fyysisestä kidutuksista eikä mässäile henkiselläkään. Kenties onkin tehokkaampaa, kun järjestelmän pitkät lonkerot kuvataan toisaalta kuin ohimennen tai itsestään selvästi elämään kuuluvina tosiasioina. On jokapäiväistä, että kadulla seurataan ja että kodeissakin on mikrofoneja. Kun halutaan välittää jokin arkaluontoinen tieto, puhutaan muusta ja kirjoitetaan asia lappuselle. Kun lappu on luettu, se poltetaan. Nuoret miehet tapaavat toisiaan puistoissa, koska niissä ei ole mikrofoneja ja niissä on sen verran vähän kulkijoita, että vakooja olisi helppo huomata.

Ihmisillä on monenlaisia selviämiskeinoja, mutta neuvostokoneisto on silti yksilöä voimakkaampi. On surullista, kun koneisto tappaa ihmisistä toivon, riistää heiltä kunniallisen ihmisyyden. Kun puuduttavia ja kyseenalaisia menetelmiä käyttäviä kuulusteluja ei enää jaksa, ihmiset tekevät silkkaa heikkouttaan mutta myös silkkaa väsymystään ja oman henkensä säilyttääkseen olemattomia tunnustuksia jopa ihmisistä, joita eivät lainkaan tunne. Raastavinta on, kun ilmiantoja tehdään läheisistä, oman perheen jäsenistä; vaihtoehtona on esim. pitkä leirituomio. Synkintä on, kun tuomio tulee kaikesta huolimatta.

Kaikkien paitsi puolue-eliitin elämä on köyhää. Ulkoiset olot ovat ankeat ja niukat. Silti vieraanvarainen venäläinen jakaa vähästäänkin. Yhteinen syöminen ja juominen kuuluvat juhlaan ja arkipäivään.

Vihreän teltan alla kuvaa varsin paljon juutalaisia, joita etenkin älymystöpiireissä on runsaasti. Vähemmistönä heitä vainotaan. Jotkut käyttävät juutalaisuuttaan hyväkseen päästäkseen maasta pois. Ulitskaja kertoo myös muista etnisistä vähemmistöistä. Miha ystävineen tekee vaatimattoman lomamatkan Krimille ja ystävystyy siellä sattumoisin niemimaalta karkotettujen tataarien kanssa. Mihalle ystävyys on pyhää. Juuri tataariyhteydet koituvat hänen kohtalokseen.

Vihreän teltan alla ei etene ole kronologisesti vaan episodimaisesti. Aikatasojen limittyminen ajoittain hämmentää. Alkuun tuntui kuin jotakin olisi jäänyt tavoittamatta, kun jostakin asiasta tai jonkun henkilön kohtalosta kerrotaan jo varhaisessa vaiheessa kauas eteenpäin, vaikka lukemattomia sivuja on vielä satoja. Satojen sivujen kudelmassa kaikkien henkilökuvat ja tarinat ehtivät kyllä muotoutua kiinnostavasti kokonaisiksi. Venäläiseen tapaan ihmisiä on paljon ja ihmisiä kutsutaan useilla nimillä. On paras olla välittämättä, vaikka jokainen nimi ei heti loksahda kohdalleen. Useimmat selviävät ja tulevat hyvin perustelluiksi. Kerrontatekniikka takaa usein kiehtovan ristivalotuksen. Keskittymistä Ulitskajan valitsema kerrontatapa vaatii.

Vihreän teltan alla poikkeaa tuon tuostakin erilaisiin sattumuksiin, moninaisiin tarinoihin ja juttuihin, jotka sen lisäksi, että ne monipuolistavat niin henkilö- kuin miljöökuvaustakin myös tuovat teokseen leikkisyyttä ja huumoria. Teoksen tunnelma on monin paikoin hilpeä, eikä sinänsä tummien sävyjen kokonaisuus vaikuta synkältä, vaikka ihmiskohtalot ovat laidasta lukien surullisia. Näiden juttujen kautta usein osoitetaan järjestelmän huteruus ja vallanpitäjien heikkous heidän julmuutensa rinnalla. Hallitseva järjestelmä asetetaan naurunalaiseksi. Nämä osuudet antavat tarpeellisia suvantopaikkoja niin romaanihenkilöille kuin lukijoillekin.

Romaanin huikeaa sivumäärää ei ole syytä pelästyä. Lukeminen on sujuvaa ja nautinnollista, mistä suuri ansio kuuluu suomentaja Arja Pikkupeuralle.

Ulitskajan teoksista neljä on suomennettu: Iloiset hautajaiset (2002, 2013), Naisten valheet (2011), Medeia ja hänen lapsensa (2012) ja uusimpana Vihreän teltan alla. Ulitskaja on kirjoittanut romaaneita, novelleja, näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia. Kirjailija hänestä tuli vasta noin 50-vuotiaana, kun ensimmäinen teos julkaistiin 1992. Ulitskaja osallistuu aktiivisesti poliittiseen keskusteluun. Hän oli ensimmäisiä Ukrainan kriisiin reagoineita älymystön edustajia. Hän on käynyt kirjeenvaihtoa Mihail Hodorkovskin kanssa; kirjeenvaihto on myös julkaistu. Ulitskaja vertaa tapausta 1960-luvun oikeudenkäynteihin, joissa mm. Brodski tuomittiin.

Ludmila Ulitskaja: Vihreän teltan alla (Zeljonyi šatjor). Suom. Arja Pikkupeura. Siltala 2014. 761 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *