Wang Wei: Vuorten sini

WEI2HENRI NERG (1.4.2016)  Pertti Niemisen (1929–2015) lopetettua 2000-luvun alussa ansiokkaan kääntäjän uransa Pertti Seppälä on astunut täyttämään hänen jättämäänsä tyhjiötä. Kiinan kuuluisimpiin klassisiin runoilijoihin lukeutuvan Wang Wein (701–761) runouden Seppälä on osannut taivuttaa hyvin suomeksi, mutta laadultaan se ei lukeudu samalle tasolle Kiinan mestarillisten runoilijoiden Li Bain (701–762) ja Tao Yuanmingin (365–427) kanssa, jonka runoon ”Persikankukkalähde” (suom. Pertti Nieminen 1976) Wang muuten tekee useita viittauksia. Wangin lyhyet tunnelmoinnit jäävät melko kylmiksi ja eleettömiksi, kuten myös hänen takaa ajamansa ajatukset filosofiasta ja uskonnosta.

Seppälä on valikoinut suomennokseensa 100 runoa ja yhden kirjeen, ja niiden ajallinen kaari kattaa vuosikymmeniä. Seppälän ansiokkaiden selitysten ansiosta Wangin elämäntarina kulkee sujuvasti runojen rinnalla, ja selitykset avaavat kiinalaiseen kulttuuriin tutustumattomille lukijoille ajoittain melko hämmentäviksi jääviä runoja.

Wangin runoissa samat aiheet, teemat ja ajatukset kiertävät kehää: buddhalaisuuden ja taolaisuuden ajatukset tyhjyydestä ja valaistumisesta, sekä klassiselle kiinalaiselle runoudelle ominaiset kirkkaat ja elävät luontokuvaukset. Filosofis-uskonnollisten teemojen kuvaajana Wang on ansiokas, mutta monien runojen kuvakieli ja symboliikka jää selityksistä huolimatta etäiseksi, ja niiden tulkitsemiseen tarvitsisi oletettavasti enemmän tietämystä taolaisesta filosofiasta.

Tyhjä vuori, ei näy jälkeäkään ihmisistä,
kuuluu vain puheen kajahtelua.
Laskevan auringon säteet tunkeutuvat metsän uumeniin,
loistavat hetken vihreillä sammalilla. (s. 42)

Wangin parhaimpiin kuuluva runo ”Hirviaitaus” vaikuttaa ensilukemalta ”vain” perinteiseltä luontorunolta, mutta Seppälän selitykset avaavat runon buddhalaisia ja taolaisia ulottuvuuksia. Ne eivät kuitenkaan selitä läheskään kaikkea – kuten ei kirjallisuudessa ole tarvekaan – ja kristinuskon vaikutusvallan alla keskellä kasvanut suomalaislukija hämmentyy siitä, kuinka kaikki voi tarkoittaa kaikkea. Suurpiirteisyys ottaa runoissa niin suuren vallan, että niiden suurin ongelma on siinä, etteivät ne kerro oikein mistään mitään. Wang-virralla kirjoitetuista nelisäkeistä suurin osa vaipuu unohduksiin heti ne luettuaan, kuten esimerkiksi seuraava runo ”Järvenrantapaviljonki”:

Kevyt vene oli odottamassa arvostettua vierasta –
hän on kaukana järvenselällä matkalla luokseni.
Kohotamme verannalla viinimaljoja,
kaikkialla ympärillämme kukkivat lootukset. (s. 46)

Kiinalainen runous on perinteisesti pursuillut samanlaista luontokuvailua, mutta Wangilta jää uupumaan se taito, mikä niin monesta muusta samoista aiheista runoilleista on tehnyt muistettavan ainakin minun mielessäni. Wangin runoissa ei ole persoonallista puhujaa eikä erityisen rikasta kuvailua. Hänen vahvuutensa ovat enemmänkin ideatasolla kuin kuvakielessä, ja parhaimmillaan näiden yhdistelmissä, joista paras esimerkki löytyy runosta ”Kiviportin luostari Lantian-vuorella”:

– – Munkit resitoivat buddhalaisia tekstejä aamulla
ennen kuin aamuaurinko valaisi metsän;
yöllinen mietiskely teki vuoresta yhä hiljaisemman.
Heidän taoon virittäytyneet mielensä vaikuttivat
jopa lähistön paimenpoikiin,
maailman asioista he saivat tietää
paikallisilta puunhakkaajilta. – –
Huomenna aion jatkaa vaellustani vuorilla.
Kiitin hymyillen Persikankukkalähteen väkeä:
kun kukat jälleen punertuvat, tulen taas uudestaan. (s. 90-91)

Viittaus utopistiseen Persikankukkalähteeseen ja sen legendaan (runo löytyy Tao Yuanmingin runovalikoimasta Viipyilevät pilvet) antaa intertekstuaalista syvyyttä ja tulkintapohjaa runolle, mutta kuvakieli on melko kulunutta. Wangin vahvuudet ovat kertovissa runoissa, joissa annetaan enemmän aikaa aiheiden kehittelylle kuin hänen lyhyissä nelisäkeissään.

Klassiselle kiinalaiselle kirjallisuudelle on ominaista vahva omaelämäkerrallisuus. Moni runoilijoista oli luonteeltaan vaeltaja, joka kirjoitti matkoistaan ja tapaamistaan ihmisistä. Seppälän lukuisat selitykset ja laaja esipuhe kertovat paljon Wangin elämästä ja halutessaan lukija voi sijoittaa runot hänen elämänkaarelleen. Näitä elämäkerrallisia, oikeista henkilöistä ja paikoista kertovia runoja on valikoitunut teokseen kunnioitettava määrä, mutta ne kuuluvat teoksen heikompaan osastoon.

Vaikka vertailujen tekemistä tulisikin välttää, on minun mahdotonta olla vertaamatta Wangin runoutta toiseen aikalaiseensa Li Baihin (translitteroitu myös nimellä Li Po). Seppälä kirjoittaa esipuheessaan, kuinka ”Li Baita [alettiin myöhemmin kutsua] ’Runouden kuolemattomaksi’ ja Wang Wei on saanut luonnehdinnan ’Runouden buddha’.” (s. 7) Allekirjoittaneelle Li on tosiaankin kuolematon runoilija, jonka rikkaat luonnehdinnat ja humoristiset kuvaukset yhdistyivät kauniiseen luontokuvaukseen. Wangin runoissa ei ole huumoria eikä hän onnistu löytämään arkipäiväisestä elämästä niitä erikoisuuksia, jotka nostavat sen samalla tavalla hienoksi runoudeksi kuin mitä Li teki.

Wangin runoudessa on häivähdyksiä kauneudesta ja filosofisesta tyyneydestä, mutta kuvakielessä hän jää auttamatta jälkeen monista muista Kiinan suurista runoilijoista. Wangin puolustukseksi täytyy kuitenkin todeta, että rima on valitettavan korkealla.

He poimivat vesikastanjoita lauttarannassa,
navakassa tuulessa.
Nojaan matkasauvaani kylän länsipuolella
auringon mennessä mailleen.
Kalastaja aprikoosialttarin luona,
Persikankukkalähteellä ihmisten asumuksia. (s. 132)

Wang Wei: Vuorten sini suom. Pertti Seppälä, Basam books 2015

Henri Nerg opiskelee kirjallisuutta Jyväskylän yliopistossa

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *