Kerstin Ekman: Huijareiden paraati

Huijareiden paraatiKirjailija jakautuu kahtia. PIRJO KANTOJÄRVI

Kun luen teosta, sen maailmasta tulee hetkeksi totta. Vaikka totuus näyttäytyisi lopulta valheellisena tai tulkittavissa olevana, se on silti olemassa oleva maailma, koska lukijana pääsen sinne sanojen kautta. Maailma on syntynyt lukuhetkellä, eikä kirjailija ole silloin paikalla. Hän on ollut läsnä, kun kirja on valittu luettavaksi ja hänet muistetaan jälleen, kun lukeminen on ohitse. Silloin on aika miettiä, mistä teksti on oikeastaan lähtöisin.

Kerstin Ekmanin romaani Huijareiden paraati (Tammi, 2014) tarkastelee kirjoittamista ja kirjailijuutta satiirin ja autofiktion kautta. Teos kertoo suositusta kirjailija Lillemor Trojsta, jonka julkisuuskuvan taakse ovat kätkeytyneet oikea Lillemor Troj sekä Barbro eli Babba Andersson. Novellikilpailun voitosta liikkeelle lähtenyt huijaus on pysynyt salassa lukijoilta monien vuosikymmenien ajan. Lillemor saa kuitenkin teoksen alussa selville, että Babba aikoo paljastaa heidän yhteisen menneisyytensä kirjailijoina. Babba on lähettänyt kustantamolle käsikirjoituksen, jossa hän kertoo, miten kirjailija Lillemor Troj on syntynyt.

KIRJAILIJAN ERI ROOLIT

He ovat olleet kuin kaksi ruukkukasvia, jotka on istutettu yhdessä aivan liian pieneen astiaan. Niiden juuret ovat kiertyneet toistensa ympärille ja takkuuntuneet yhteen. Ne ovat yrittäneet imeä toisiaan, kun on tullut liian ahdasta ja ravinteetonta. Mutta kuka siipeilee eniten? Kumpi on toiselle pääravinnon lähde? (Ekman 2014, 346.)

Kirjailija Lillemor Troj on Babban ja Lillemorin yhteinen luomus. He ovat jakaneet kirjailijan työn ensisijaisesti siten, että Babba kirjoittaa ja Lillemor esiintyy julkisuudessa. Totuus on kuitenkin monimutkaisempi. He ovat kehitelleet teoksia yhdessä. Lillemor kirjoittaa Babban tekstit puhtaaksi ja Babba ainakin yrittää sanella, miten Lillemorin tulisi julkisuudessa käyttäytyä ja millaisen julkisuuskuvan hänen tulisi luoda heidän yhteiselle kirjailijalleen. Hetkittäin näyttää siltä, että Lillemor olisi vain ajautunut mukaan Babban aloittamaan huijaukseen. Totuus tilanteesta on, että he molemmat tarvitsevat toisiaan voidakseen toteuttaa kirjailijanuraansa. Vaikka heidän huijaukseensa on mahtunut paljon erimielisyyksiä ja yrityksiä sanoutua irti koko projektista, ovat he aina ryhtyneet uudestaan kirjoittamaan yhdessä teoksia.

Kirjailijuuteen tarvitaan sekä kirjoitettu teksti että henkilö, joka tiettävästi on kirjoittanut sen tekstin. Ekmanin romaanissa näkyy, miten kirjoittajan identiteetti voi kiinnittyä teoksiin ja niistä muodostuvaan julkisuuskuvaan. Lillemor joutuu pohtimaan omaa persoonaansa, joka on sidottu teoksiin, joita hän ei ole kuitenkaan yksin kirjoittanut. Vaikka Babban nimi ei näy kirjojen kansissa, myös hän on kiinni kirjailijassa, jonka he ovat yhdessä luoneet.

Minä kutsun itseäni nimellä Lillemor Troj.
Entä minä sitten, sanoi Lillemor. Kuka minä olen?
Se on kysymys, joka olisi piinannut sinua, vaikken minä olisi koskaan tullut sinun elämääsi. (Ekman 2014, 327.)
Lillemorin ja Babban voi ajatella kuvaavan kirjailijan työn kahta puolta. Babba on kirjailija, joka kirjoittaa tekstin. Sanat ja kirjallisuus sekä taustatyö ovat hänelle tärkeitä. Lillemor taas on julkinen kuva, joka tarvitaan, kun teos on valmis. Babban osuus tapahtuu katseilta suojissa, se on näkymätöntä uurastusta tekstien parissa. Lillemor vastaa haastatteluissa kysymyksiin ja kohtaa lukijat. Hän on se henkilö, jonka lukijat uskovat löytävänsä sanojen takaa.
Aivan ventovieraatkin laskevat kätensä hänen käsivarrelleen. He kai haluavat varmistaa, että minä olen todellinen, hän ajattelee. Mutta enhän minä ole. (Ekman 2014, 44.)

Lillemor ottaa vastaan palkinnot, esiintyy kuvissa ja pitää puheita sekä neuvottelee kustantamon kanssa. Hän toimii tekstin ja lukijan välissä, julkisuuden lisäksi jo silloin, kun hän kirjoittaa Babban tekstejä puhtaaksi ja kommentoi niitä. Lillemorin tehtävänä on olla se kirjailija, jonka lehdistö, kirjallisuusmaailma ja lukijat haluavat hänen olevan.

Babban tilanne on erilainen. Kukaan ei tunnista häntä kirjailijaksi, joten hän on sen vuoksi vapaa kirjoittamaan tehokkaasti. Julkinen kritiikki kohdistuu vain Lillemoriin, tai niin Babba voi ainakin uskotella itselleen. Teoksessa sivutaan naiskirjailijoiden ulkonäköön kohdistuvia odotuksia. Babban ei tarvitse huolehtia sellaisesta, vaan hän voi jatkaa elämäänsä miten haluaa, kun taas Lillemorin koko olemus ja elämä ovat mahdollisia arvioinnin kohteita.

Hän luuli että se, mitä ihminen tarvitsee pystyäkseen kirjoittamaan, on itseluottamus. Mutta hän oli väärässä. Kirjoittamiseen tarvitaan nimettömyyttä. (Ekman 2014, 21.)

Babba on luonut itselleen julkisen roolihahmon, jotta hän voi kirjoittaa. Hän on valinnut nimettömyyden. Silti vaikuttaa siltä, että kysymys on myös itseluottamuksesta. Babba on kokenut aiemmin pettymyksen kirjoittamiseen liittyen. Nyt hän piiloutuu Lillemorin taakse suojaan. Babba yrittää olla kuin kritiikillä tai teoksen mahdollisella hylätyksi tulemisella ei olisi merkitystä hänelle itselleen.

Kateutta on ilmassa. Koska kirjailijuus on jakautunut kahtia, sekä Lillemor että Babba eivät voi saada siitä kaikkea itselleen. Vaikka on olemassa yksi lukijoiden tuntema kirjailija, he itse ovat kirjailijoita vain puoliksi. Lillemor ja Babba kamppailevatkin siitä, kummalla on enemmän valtaa päättää yhteisestä kirjailijanurasta.

ELÄMÄN PREESENS JA IMPERFEKTI

Jos preesens on yhtä kuin ahdistus, lahjoitan sen ilomielin hänelle. Imperfekti olkoon minun aikamuotoni, sillä kaikki tuntuu nyt jääneen minulta taakse. (Ekman 2014, 16.)

Ekmanin teos jakautuu kahteen erilliseen kerronnalliseen tyyliin. Lillemorin aikamuoto on preesens. Lillemor on kuin uhri, jonka uran kirjallista murhayritystä päästään seuraamaan käsikirjoituksen lukemisen ja siihen liittyvien ajatusten ja ratkaisujen kautta. Käsikirjoitus on sen sijaan Babban. Hän on minäkertoja ja muistaja tekstissään, jossa hän astuu imperfektin kautta menneisyyteen. Molemmilla naisista on oma käsityksensä siitä, mikä on totuus heidän kirjailijanurastaan. Myös Lillemorilla on mahdollisuus vaihtaa elämänsä pohdinnat preesensistä menneisyyden imperfektiin ja ehtiä muisteluissa edemmäs kuin mitä Babba on siihen mennessä kertonut käsikirjoituksessaan.

Vaihtuvatko minun omat muistoni katkelmiin tästä paperinivaskasta? Onko kirjoitetulla voima tuhota aidot muistot? Kylvinkö itse tuhon siemenet, kun kerroin Babballe elämästäni? Luojaties, mitä kaikkea kerroinkaan. Suurimman osan, oletan. Minä sepitin omat muistoni, ja alkuperäiset kuvat katosivat kuin ne olisi haalistettu pois vanhasta valokuvasta. Ja Babba jatkoi sepittämistä. (Ekman 2014, 182.)

Kerronnallinen ratkaisu on onnistunut. Lillemor ja Babba tarkastelevat yhteisesti koetun elämän ja kirjailijanuran eri vaiheita kuin keskustellen niistä. Lillemor kommentoi tekstiä ja Babba taas tulkitsee sekä omia että Lillemorin aiempia tekoja. Heidän näkökulmansa täydentävät toisiaan. Molemmilla on myös ollut elämässään asioita, joista toinen ei ole välttämättä ollut täysin tietoinen.

Teoksessa on lähes rikoskirjamaista tunnelmaa. Naiset ovat huijareita, joiden rikos on paljastumassa. Kiinnijäämisen pelosta on tullut osa heidän elämäänsä. Paljastuminen onkin käynyt todella lähellä jo aiemmin.

Rikoksia on teoksessa monenlaisia. Babba on ensin suostutellut Lillemorin mukaan taloudellisesti tuottoisaan huijausyritykseen. Yhteinen projekti on kuitenkin saamassa päätöksensä, koska Babba aikoo paljastaa kaiken sopimatta asiasta ensin Lillemorin kanssa. Lillemor taas on varastanut käsikirjoituksen kustantamosta, jotta voisi selvittää, mistä kaikessa on kysymys. Tapahtumien jännite rakentuu erityisesti kahden erilaisen päähenkilön varaan. Teos tarkastelee sitä, kuinka pitkälle Lillemor ja Babba ovat valmiita menemään huijauksessaan ja yrityksessään hallita omaa kirjailijanuraansa.

Me kaksi tarvitsemme toisiamme, muuten niitä kirjoja ei olisi. Se ei merkitse, että me eläisimme valheessa.
Mutta sitähän me teemme!
Se, että jokin on piilossa katseilta, ei merkitse että se on epätotta tai valheellista, minä sanoin. Miksi se, mitä sinä sanot valheeksi, muuttuisi totuudeksi jos tulisi julki? (Ekman 2014, 335.)

Naiset ovat ennen kaikkea huijanneet lukijoitaan. Romaania lukiessa voi miettiä, onko teko ollut rangaistavaa laatua ja pitäisikö heidät tuomita? Samalla voi pohtia, kuinka paljon kirjailijalla on oikeus käyttää muita ihmisiä materiaalina teksteissään, kuten Babba on tehnyt käsikirjoituksessaan.

ROMAANIN MONET KERROKSET

Huijareiden paraati on teos kirjallisuudesta, kirjailijuudesta ja kirjoittamisesta. Sen värikäs maailma on täynnä huumoria ja omalaatuisia henkilöitä. Viihdyttävyyden lisäksi teos on ajatuksia herättävä kuvaus siitä, millaiseksi elämä voi äärimmillään mennä, kun se rakentuu huijauksen varaan.

Se on romaani, jossa kirjailija kertoo oman totuutensa, sen totuuden johon hänellä ja vain hänellä on sekä yksinoikeus että copyright. Siinä puolustuskyvyttömät ihmiset karkotetaan jostain, mikä ei kenties ollut suoranainen Eedenin paratiisi, mutta joka tapauksessa eräs elämä. Tuomittuina ja yllään pelkkä aamutakki, tai vähemmän puhtaat kalsarit, heidät ajetaan sanan ruoskalla omasta elämästään fiktioon, ja kirjailija seisoo kuin enkeli, jolla on kädessään palava miekka, ja vartioi etteivät he enää koskaan pääse palaamaan takaisin. (Ekman 2014, 130.)

Ekmanin teos on takakannen mukaan satiiri ja kannen sisälehdessä mainitaan autofiktiivisyys. Ne ohjaavat lukemista sekä luovat oman kerroksensa koko teokseen. Teos pohtii omaelämänkerrallisuutta sekä fiktion ja faktan välistä suhdetta. Romaanissa kuvataan, miten kirjallisuus ja kirjailijat syntyvät ja rakentuvat sekä miten ympäröivä maailma vaikuttaa siihen, millaiseksi teoksen ja kirjailijan elämät muotoutuvat. Teosta voi halutessaan lukea Ekmanin omaa kirjailijanuraa vasten, mutta myös irrallaan siitä.

Teos keskittyy kirjoittamiseen ja kirjailijuuteen sekä siihen, miten kaksi hyvin erilaista naista pystyvät yhdessä luomaan kirjailijan ja teokset ristiriidoistaan huolimatta. Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti ja henkilöt sekä ärsyttävät että ihastuttavat. Päätarinan taustalla on tärkeässä osassa maailman ja erityisesti ruotsalaisen yhteiskunnan muutokset. Tapahtumat sijoittuvat aikakausiaan vasten, sillä Babban ja Lillemorin elämästä kerrotaan palasia eri ikävaiheista. Yhteiskuntaluokkien erot, poliittiset mielipiteet ja kirjalliset maut kertovat jotain henkilöistä sekä perustelevat tapahtumia. Ne on sijoitettu tekstiin sopivasti ripotellen. Lillemorin ja Babban kirjailijanura ei ole irrallaan ympäristöstään, vaan se rakentuu osaksi kaikkea sitä, mikä on olemassa.

Huijareiden paraatin pohjalta muodostuu monitulkinnallinen kuva kirjailijuudesta ja kirjoittamisesta.

Lue myös Liisa Rinteen arvio samasta kirjasta.

Kerstin Ekman: Huijareiden paraati. (Grand final i skojarbranschen) Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Tammi 2014. 474 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *