Maaria Pääjärvi: KAUNOKIRJALLINEN MANIFESTI INVERTTIEN PUOLESTA
Radclyffe Hallin (1880-1943, oik. Marguerite Radclyffe-Hall) Yksinäisyyden kaivo on homoseksuaalisen kirjallisuuden klassikko. Kirja valottaa päähenkilö Stephen Gordonin lesboutta erityisesti sosiaalisesta, psykologisesta ja historiallisesta näkökulmasta.
1900-luvun alussa homoseksuaalisuutta ei varsinaisesti ollut vielä olemassa. Ajan tapaan Yksinäisyyden kaivon itseymmärrys nojaa käsitteeseen invertti, invert, pitäisikö suomentaa ”nurinnainen”. Kyse on henkilöstä, joka omaksuu biologiselle sukupuolelleen vastakkaisen roolin, eikä siten täysin vastaa nykyisen homoseksuaalisuuskäsitteen sisältöä. Stephen Gordon on nimeään myöten nurinpäin, nainen jolla on miehen nimi, miehen elkeet, ja joka pystyy tuntemaan eroottista, romanttista rakkautta vain naisia kohtaan – ja vieläpä nimenomaan naisellisia naisia.
Kuvitusta Yksinäisyyden kaivoa satirisoivasta häväistyskirjoituksesta The Sink of Solitude. Ristillä riippuu Radclyffe Hall, kiistanalainen kirja on sisäasiainministeri Joynson-Hicksin taskussa.
Romaani toteuttaa lavean englantilaisen viktoriaanisen romaanin muotoa. Sen rakenne on Bildungsromanin, päähenkilö kasvaa omaan laatuunsa erilaisten kokemusten kautta. Yksinäisyyden kaivo on monella tapaa konservatiivinen romaani, jonka feministinen kirjallisuudentutkimus on jo aiemmin huomannut agitoivan tietynlaista lesbon arkkityyppiä. Stephen on valkoinen, yläluokkainen taide-eliitin jäsen, joka osallistuu kansalliseen projektiin brittien jälkikäteen tuomitsemassa ensimmäisessä maailmansodassa. Haaksirikon kokenut yläluokkainen sotaidealismi kuitenkin välittyy Hallin romaanista likipitäen sellaisenaan, ainoita säröjä tuovat inverttien sosiaalisten yhteisöjen kuvaukset sodanjälkeisestä Pariisista. Jaloudessaan ja atleettisuudessaan Stephen muistuttaa idealisoitua miessankaria, joka pystyy myös antautumaan yhteistyöhön patriarkaalisen järjestelmän kanssa ja häpäisemään itsensä pelastaakseen rakastettunsa sosiaaliselta syrjäytymiseltä. Paras pelastus on tietysti avioliitto hyvän miehen kanssa.
Yksinäisyyden kaivo kiellettiin julkaisemisensa jälkeen ja Radclyffe Hall sai saavikaupalla lokaa niskaansa. Romaani korostaa homoseksuaalisen rakkauden luonnollisuutta ja toimii vetoomuksena tämän rakkauden yhteiskunnallisen tunnustamisen puolesta. Sillä on ainutlaatuinen asema kirjallisuuden kaanonissa, koska se on toiminut pitkään myös seksuaalivalistuksen yksityisenä apuna.
Romaanirakenteen kannalta siinä on kiinnostavia piirteitä. Eräs niistä on lapsen ja murrosikäisen tytön seksuaalisen erityislaadun kuvaus. Piirre jää nimeämättä kirjan alussa, mutta ei lausumatta. Viktoriaanisessa romaanissa varsin hallitseva on usein Sigmund Freudin nimeämä unheimlich, jossa tuttu ja vieras kohtaavat kauhua herättävällä tavalla. Yksinäisyyden kaivo on kyllä dramaattinen, mutta tämän piirteen suhteen se on jotenkin läpinäkyvä. Unheimlichin tunnetta on kuvattu Stephenin äidissä, joka aistii tyttärensä kummallisen laadun, vieroksuu häntä:
“Niin kauniin sopusuhtaisessa, tilavassa salongissaan istui Anna omanarvontunto verisesti loukattuna ja pelkästi naapureidensa heikosti verhottuja kysymyksiä, pelkäsi aviomiehensä pahaenteistä puhumattomuutta. Ja tuo hänen vanha lastaan kohtaan tuntema vastenmielisyys palasi hänen luokseen kuin saastainen henki, joka oli ottanut mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse niin, että hänen lopullinen tilansa oli pahempi kuin alussa, ja oli aikoja, jolloin hänen oli käännettävä katseensa pois Stephenistä”.
Mutta lukijan ja Stephenin ja hänen maailmansa väliin ei oudon virettä synny. Romaani on läpeensä rationaalinen, vaikka sen kuvaama maailma ja henkilöiden ratkaisut eivät sitä ole. Kerronta ikäänkuin suhtautuu maailmaansa sosiaalisten ja psykologisten realiteettien verkostona.
Huomionarvoisen vivahteen romaaniin tuo Stephenin kääntymys katoliseen uskoon kirjan loppupuolella. Kääntymys ylevöittää hänet seksuaalisuutensa ja rakkautensa valtiaaksi, ja hän pystyy päästämään irti rakastetustaan, joka saa sekä helpomman että onnellisemman tulevaisuuden miehen vaimona.
Kirja päättyy Stephenin ilmestykseen, vetoomukseen Jumalalle, jossa inverttien äänet anovat tunnustusta itselleen. Yksinäisyyden kaivo on raskas, se ei ole kertomus seksuaali-identiteetin vapautumisesta, vaan kuvaus häpeästä, joka ei päästä otteestaan.
Yksinäisyyden kaivo on kiinnostava nimenomaisesti kappaleena seksuaalivähemmistöjen historiaa. On se myös tyylillisesti sujuvaa ja viihdyttävää luettavaa perinteisen psykologisen dialogi- ja kuvauspitoisen romaanin ystävälle, mutta silti kirjan suomentaminen herättää jotain varauksia. Ensinnäkin suomennos on paikoin ihan hyvää, mutta useammin heikkotasoista, välillä virheellistä. Kirjan mutkikas ylätyyli on vaikeaa käännettävää, mutta sen tanakoita rakenteita olisi voinut suomentaa keveämmälläkin otteella. Toiseksi Yksinäisyyden kaivon kiinnostavuus kytkeytyy nimenomaan sen historialliseen asemaan, niin kustantajan olisi ollut hyvä varustaa tämä klassikko jonkinlaisella esipuheella, josta selviää romaanin kiihkeä vastaanotto ja sen asema paitsi kirjallisuuden kaanonissa myös seksuaalivähemmistöjen kulttuurissa. Kenties samaan painokseen olisi mahtunut kuriositeettina vielä pilaelma The Sink of Solitude (1928), jossa osansa saivat niin Radclyffe Hall kuin kirjan kieltämistä ajaneet konservatiivitkin. Tällaisenaan paksun, pienellä kirjasimella painetun romaanin suomennostyö menettää paljon, koska sanataiteena kirja ei ole kovinkaan mainittava.
Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo
(The Well of Loneliness, 1928). Basam Books 2010, suom. Milla Karvonen, 440 s.