Bernardine Evaristo, Tyttö, nainen, toinen,

LIISA RINNE – 14.4.2022

Bernardine Evariston palkittu romaani Tyttö, nainen, toinen on kerrassaan riemastuttava. Moniääninen kuvaus tämän päivän maailmasta. Naisista, joista kukaan ei ole vain yhtä, vaan monta. Nimensä mukaisesti.

Runomainen teksti soljuu eteenpäin vailla liikoja pisteitä tai isoja alkukirjaimia. Rakennetta tukee osaltaan sen taitto ilman riviltä toiselle jaettuja sanoja. Runollisen rönsyilevästä muodostaan huolimatta teksti on helppolukuinen. Se on taiten kirjoitettu kokonaisuus, jossa pienet yksityiskohdat ja lämmin huumori yhdistyvät perustavaa laatua oleviin kysymyksiin sukupuolesta, tasa-arvosta, yhteiskunnan valtarakenteista ja sukupolvien välisistä kuiluista.

”sanon äidille että hän on nainut sovinistin
äiti sanoo, että ajattele Amma tältä kannalta: isäsi
syntyi mieheksi Ghaanaan 1920-luvulla ja sinä taas naiseksi
Lontooseen 1960-luvulla
ja entä sitten?
et ihan totta voi odottaa että isäsi ”tajuaa”, niin kuin sinä
sanoisit
sanon että äiti puolustaa patriarkaattia ja on osallisena
järjestelmässä, joka sortaa kaikkia naisia
äiti sanoo että ihmiset ovat moninmutkaisia
sanon että älä holhoa”

Teos jakautuu viiteen isompaan lukuun, joissa kussakin kerrotaan kolmen toisiinsa linkittyvien naisen tarina. Ensimmäisessä osassa on Amma, tämän tytär Yazz sekä Amman ystävä ja sielunkumppani Dominique. Romaanin edetessä naisten tarinat kaartavat Lontoosta niin Yhdysvaltoihin, Karibialle, Nigeriaan kuin Englannin maaseudulle lähelle Skotlannin rajaa.

Keitä me olemme, mistä tulemme ja miten meidät nähdään, romaani kysyy. Henkilöt risteilevät tarinasta toiseen näyttäytyen milloin ”Vittupääopettajana” milloin ihan vain Shirleynä.

Monet naisista ovat ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia. He tai heidän vanhempansa ovat tulleet Lontooseen, jossa kolonialismin pitkät lonkerot määrittävät heitä sukupolvesta toiseen. Suurkaupungista tulee koti, joka sekin sykkii, elää ja hengittää. Kadut ja paikat tulevat osaksi ihmisten elämää näyttäen samalla suurkaupungin moninaiset kasvot.

”jossain kauempana Carole näkee lentokoneen
laskeutumassa Cityn lentokentälle, luultavasti hänen
lapsuuskotinsa talojen yli Peckhamissa
hän miettii, mitä LaTishalle mahtaa kuulua, he eivät ole
tavanneet sen jälkeen kun LaTisha näytti voitonmerkkiä
astuessaan kuusitoistavuotiaana ulos koulusta, entisestä
köyhäintalosta, vaikka he olivat olleet niin hyviä ystäviä
aikoinaan –
lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon
LaTisha on luultavasti yksinhuoltaja tai jengipomo tai
piesty vaimo tai kaikkea näistä”

Ihailtavasti Evaristo tavoittaa henkilöstä toiseen vaihtuvat puherekisterit. Kieli on se, joka erottaa ja yhdistää. Rakentaa muureja ja toisaalla purkaa niitä. Yhdelle se on BBC-englantia, toiselle ytimekkäitä twiittejä, yhtä kaikki se on tapa hallita ja vaikuttaa.

Puheen kautta syntyy mosaiikkimainen kudelma erilaisista naisista erilaisissa elämäntilanteissa. Kullakin on omat yksityiset salaisuutensa. Joukkoraiskatuksi tuleminen teini-iässä, salainen lesbosuhde ystävän kanssa, adoptio jne. Kaikki osaltaan elämänkulkua viitoittavia salaisuuksia, joiden juurisyyt: rasistiset kommentit, hyväksikäyttö, erilaiset valta-asetelmat ovat nekin universaaleja ja siten hyvin tunnistettavia.

Myös romaanin suomentaja Kaijamari Sivill on onnistunut runsaan tekstin kanssa erinomaisesti. Hän tavoittaa hienosti kielen ja kulttuurien nyanssit.

Tarinoiden ristikkäisyys tuo mieleen yhdysvaltalaisen Elizabeth Stroutin teokset, joissa Olive Kitteridgen tai Lucy Bartonin kaltaisten keskushenkilöiden kautta luodaan laajempi kuva paikasta ja sen monenkirjavista asukkaista. Nyt yhteen nivova tekijä on Amma ja hänen Lontoon kansallisteatterissa ensi-iltansa saava näytelmä Dahomeyn viimeinen naisamatsoni, jonka jatkoille lopulta päädytään.

”oli kummallista nähdä näyttämö täynnä mustia naisia,
kaikki yhtä tummia tai tummempia kuin hän, mutta ensi
alkuun se ei ollut tuntunut niinkään voimaannuttavalta kuin
vähän nololta
kunpa näytelmä olisikin kertonut Britannian
ensimmäisestä mustasta naispääministeristä tai tieteen alan
nobelistista tai omin neuvoin omaisuutensa hankkineesta
miljonääristä, jostakusta joka edusti korkeimman tason
oikeutettuja menestyjiä eikä mahtailevia lesbosotureita jotka
rakastuivat toisiinsa
väliajalla hän huomasi, että valkoisen yleisön joukosta
muutamat katselivat häntä baaritiskillä eri tavalla kuin
aikaisemmin kun hän oli astunut lämpiöön, paljon
ystävällisemmin, aivan kuin hän olisi heijastellut heidän
katsomaansa näytelmää, ja koska he hyväksyivät näytelmän
he hyväksyivät hänet”

Tarkkanäköisesti Evaristo kuvaa sukupolvien välisiä kuiluja, luokkaristiriitoja, seksuaalivähemmistöjen taisteluja, joskus mahdottomalta tuntuvia mahdollisuuksia, joita kova työ ja sattuma palkitsevat. Monasti keskiöön nousevat toisiaan vasten kipuilevat äidit ja tyttäret, kaikki lihallisina ja runsaina, oman elämänsä toimijoina.

Naisten keskinäinen ystävyys on lopulta kuitenkin se voimavara, joka kantaa vuosien läpi ja auttaa toteuttamaan unelmia, joista syntyy kansallisteatterissa naisvoimin toteutettuja näytelmiä.

 

Bernardine Evaristo, Tyttö, nainen, toinen, WSOY, 2022 s. 527, suom. Kaijamari Sivill

Liisa Rinne on tamperelainen kirjailija ja kirjoittamisen maisteri Jyväskylän yliopistosta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.