RISTO NIEMI-PYNTTÄRI – 5.11.2021
Aamutähti on globaali romaani, joka julkaistiin monella kielellä, samoihin aikoihin – ja kaikissa oli täsmälleen 666 sivua. Romaanin ydintapahtuma on yllättävä, uuden ja selittämättömän tähden nousu taivaalle. Se on aamutähti, joka tunnetusti on myös iltatähti.
Romaanissa Knausgård kehittelee sekä Jeesus- että Lusifer -teemoja, molemmat esiintyvät lopun aikojen merkkeinä. Varsinaista lopun aikojen kuvausta romaanissa ei ole muuta kuin lukuisa määrä enteitä – arki jatkuu kiusallisen tavallisena. Lukija voi halutessaan seurata enteitä, tai ihmisten elämää. Hän voi kiinnittää huomionsa siihen, mitä romaanin lukuisat minäkertojat oikeastaan kohtaavat perin seuraavan päivän aikana.
Jospa apokalypsis tapahtuukin ihmisten välillä. Miehistä on tullut vittumaisia, naisista julmia, nuorista psykopaatteja, lapsista hysteerisiä. Kukaan ei rakasta ketään.
Romaanin eräs henkilö, Egil,edustaa aatteellis-uskonnollista – jokseenkin vanhaa diskurssia – jossa kristillisyys ja satanismi kamppailevat. Romaanin viimeinen luku on Egilin yritys esseeksi, jossa hän kertoo kääntymyksestään. Essee muuttuu romaanimaiseksi, kun Egil kohtasi henkilön, joka mullisti hänen maailmankuvansa – ja jonka hengessä romaanin näyt on kerrottu.
Todellisemmalla tasolla Egil on itsekäs. Hän on vetäytynyt omaan korkeaan rauhaansa, saaristomökkiin kirjoittamaan ajatelmiaan. Rauhan rikkoo lapsen huoltajuus: filosofin seuraan työnnetään 10-vuotias poika, ahdistunut ja vihainen ongelmatapaus. Egil ei tunne omaa lastaan, eikä välitäkään tuntea. Öisin hän harhailee rantametsikössä, kohtaa paljon enteitä.
Toinen, keskeinen mieshahmo, Arne kokee helvetilliset kolme päivää Lucifer -tähden loisteessa. Hän itse on tapansa mukaan vetänyt pari päivää viinaa. Nyt hän yrittää päästä todellisuuteen takaisin ja huolehtia perheestään. Mutta öisin, kesähuvilaa ympäröivästä metsiköstä nousevat pelot, ja pimeässä harhailevan Arnen on vaikea löytää takaisin perheensä luo. Sielläkin tilanne on mahdoton: hänen vaimonsa on ajautunut psykoosiin, ja heidän pieni poikansa sekä hieman vanhempi tyttärensä ovat pelon vallassa. On kesäloman viimeinen viikonloppu heidän kesämökillään. Tarina ei ole mukavaa luettavaa. Viimein, kun Arme saa vietyä vaimonsa mielisairaalaan, hän kuvittelee voivansa hengähtää. Lasten kanssa hän tekee paluun kaupunkiin, aivan kuin arki toisi turvaa.
Knausgårdin kerronta on jopa Taisteluni -sarjaa konkreettisempaa, päivän kulkua raportoivaa. Rasittavaa, ellei se olisi niin taitavasti kerrottua. Heikki Linnoven käännöksessä arjen ja enteiden vivahteet välittyvät hyvin.
Lopun ajan enteiden ja raportoivan kerronnan välillä oleva ristiriita, on ehkä tarkoituksellinen. Kun yö tulee, niin lähes jokainen romaanin kertoijsta ajautuu ulos pimeään. Kaikki kammottava pääsee valloilleen, ja kun aamu koittaa asiat ovat taas arkisia. Aamiaisten kuvauksia on niin paljon, että aamutähti on saamaisillaan toisen merkityksen. Välillä tuntuu, että pitkien raportointien tavoite on saada 666 sivua täyteen. Lukijalle tuo pedon luku tuntuu pääasiassa helpotukselta.
Tämä on toki kärjistettyä. Esimerkiksi Turid ja Jostein elävät niin hektisiä ja kammottavia päiviä, että heillä ei ole arkea ja pitkäveteisyyskin olisi tervetullutta. Vammaishoitajana toimiva Turid joutuu yövuorossa taistelemaan verissä päin saadakseen karanneen potilaan takaisin yöstä. Huono yhteiselämä Josteinin kanssa vaikuttaa tosin sitäkin stressaavammalta.
Jostein on toimittaja ja baarikärpänen, joka syrjähypyn takia viivyttelee kotiin menoa. Mutta kun yö tulee, hän saa ison skoopin ja pääsee raportoimaan raakaa kolmoismurhaa. Pian hän ei muuta toivokaan kuin että pääsisi arkiseen aamiaispöytään. Niin pahaa jälkeä on murhapaikalla tehty. Turidin ja Josteinin liitto on epäonnistunut, lisäksi työtön, aikuistuva poika on syvässä depressiossa.
Knausgård tekee taitavasti samoista teemoista myös kevytversioita. Vibeke elää luksusvuosiaan vanhemman miehen sekä ihanan pikkupojan kanssa. Vibeke on taidemuseon johtaja ja puoliso on kuuluista arkkitehti. Näin elämässä riittää taidetta, hyvää makua ja miljoonia. Pari sopii hyvin yhteen, ja Vibeke valmistelee miehensä 65-vuotissynttäreitä. Hänen onnellisia puuhiaan häiritsee viettelijä, saatanallinen kiusaus, mutta varmoin elein Vibeke hätistelee kiusaajan pois.
Samalla tavoin Kathrinen parisuhteessa vierailee epäilys, pahat luulot ja mustasukkaisuus. Se ilmestyy kuin musta pilvi muistuttamaan, että helvettikin on mahdollinen. Mutta uhka haihtuu pian. Kathrine on ammatiltaan pappi, hänen myötään romaaniin tulee kuolleiden ilmestykset. Työmatkalla hänelle sattuu törmää useaan otteeseen tuntemattoman miehen kanssa, noita yhteensattumia tapahtui oudon paljon. Seuraavana päivänä Kathrinella on ruumiin siunaus hautajaisissa, ja avonaisessa arkussa makaa juuri se sama mies. Kathrine luulee löytävänsä selityksen harhanäylleen, mutta hänelle itselleen tapahtui jotain outoa, eikä rationaaliseen selitykseen ollut paluuta. Romaanin päättävä essee ”Kuolemasta ja kuolleista” keskittyy samaan teemaan.
Kokonaisuudessaan romaanin kahdeksan kertojaa muodostavat teemojen kudoksen: yökokemukset yhdistävät toisia, helvetillinen parisuhde toisia, kuolleiden ilmestymiset toisia, uskonnollinen pohdinta toisia. Romaanin voi lukea enteitä seuraten, tai huomio voi kiinnittyä siihen, miten irrallisia ja houreisia nuo enteet ovat. Tosiaankin, harvoin noilla enteillä on mitään vaikutusta seuraavaan päivään, tuskin edes aamutähdellä.
Karl Ove Knausgård: Aamutähti, suom. Heikki Linnove, Like 2021