Risto Niemi-Pynttäri:
Saksan merkittävin kirjallisuuspalkinto Büchner -prize myönnettiin Reinhard Jirglille, ja saman tien puhkesi keskustelu kielestä ja proosasta.
Reinhard Jirgl välttää proosassaan sekä kirjakieltä että puhekieltä, sikäli kun niitä nyt on mahdollista välttää, jos haluaa tulla luetuksi.
–!Lizi: !Wie redest du denn heute. Wenn dich deine ehemaligen
Schüler & dein Paster hörn würden, könnten sie glatt meinen, du wä-
rest auf deine Altentage noch zur free=wohlen Anarchistin geworden :
Am-Ende vertragen !wir beide uns, statt ich mich morgen mit meinem
Herrnsohn.– Aber sag mal: ?Hat Mutter über all diese Schmach ?nicht
?geweint. ?Hättest du=Anihrerstelle ?nicht weinen müssen. Denn son
Hochzeit’s Tag gilt doch für 1 Frau als Der-Schönste-Tag=im-Le –
(ote Reinhard Jirglin romaanista Die Stille (2009)
Markkinauskovaiset taas kyselivät, miksi palkita kirjailija, joka ei pysty elättämään itseään kirjoittamalla edes saksan laajalla kielialueella. Nämä kaksi asiaa liittyvät yhteen, Jirglin suhde kieleleen on samalla surua siitä, että ei voi olla yleistajuinen.
Jirglin sanoaan kirjoittavan aistien ja emootioiden kieltä, tunteiden ja ruumiin kautta syntyvää proosaa. Tämä ajatus tarkentuu ja syvenee Google kirjastosta löytyvässä Jirgliä käsittelevässä artikkelikokoelmassa, jossa on myös perusteellinen meil-haastattelu otsikolla ”Kirjoittaminen – se on tapani olla maailmassa” (saksaksi tosin).
Jirglin proosa välttelee jonkin verran oikeinkirjoituksen konventioita, mutta silti hän sanoo, että kieliopista piittaamaton ”villiys” kammottaa häntä. Villi kieli on hänelle eräänlaista diktatuuria, kommunikoimatonta puhetta. Toisaalla on kommunikoivaa ja informaatiota syytävä pintakieli, joka myös kammottaa Jirgliä. Näiden välissä syntyy suru.
Reinhard Jirglin reitti villin kielen ja toisaalta konventionaalisen kielen välistä kulkee muistamisen sekä kieleen liittyvien arkaaisten kerrostumien esiin tuomisessa. Kun siis Jirglin romaanien kielen taustalla on paljon; Jirgl on elänyt nuoruutensa DDR:ssa, hän kirjoittaa perheromaaneja, joiden kieli on henkilökohtaisia sekä ajan kerrostumia tutkivaa. DDR ajan perheestä ja valtiosta kirjoittaessaan taustalla vaikuttaa Foucaultin vallan genealogia, Jirglin kirjoittamista kutsutaan ”genealogiseksi proosaksi”.