RISTO NIEMI-PYNTTÄRI – 3.2.2022
”Laskeutuminen maan pinnalle” on keskeinen kielikuva filosofi Bruno Latourin pamfletissa. Olemme ilmastinmuutoksen keskellä, vertauskuvallisesti siis ilmassa ja etsimässä laskeutumispaikkaa. Samalla tämä on Latourille myös modernin elämäntavan kuva: jatkuvaa nousua, irtautumista, edistystä. Latour esittää syytöksen: talouseliitti, globaalitalouden miljonäärit, ovat huomanneet että maa ei riitä kaikille. Niinpä he ovat kiihdyttämässä vauhtia, ja köyhät jäävät katselemaan takavaloja.
”Matkalla maahan” -nimi sisältää ajatuksen, että entiseen ei ole paluuta, mutta uuttakaan ei ole – ei planeetta B:tä. Tässä tilanteessa globaalin eliitti päätti suuntautua ”irti maasta”, jatkaa luksuselämää vailla siteitä mihinkään. Tässä Latour käyttää lähes yhtä jyrkkää kieltä kuin vastustajat: globaali eliitti on tiennyt tosiasiat jo pitkään, ja pakenee nyt toisaalle. Heidän suuntansa on väärä, ja Latour hahmottaa täsmälleen vastakkaista kurssia.
Bruno Latour kuuluu aikamme tunnetuimpiin filosofeihin. Häntä voi sanoa tieteidenväliseksi astronautiksi, joka tässä pamfletissaan käyttää scifi-sanastoa tehonsa lisäämiseksi. Ilmastonmuutos muuttaa kaiken, mutta maailmanlopun puheisiin hän ei lähde. Varsinaisesti hän puhuu uudesta globaalin ja paikallisen välisestä politiikasta.
Kieltämättä maasta voi irrota ja nousta edistysuskon huipulle, jossa on kuplan sisällä eräänlainen avaruusluksus. Mutta yhteistä maailmaa se ei koske, ja siksi Latour ehdottaa meille uutta termiä: ”Maasyntyiset” Sekin kuulostaa scifi -mielikuvituksen löydöltä, tarinalta jossa maasyntyiset olisivat alempaa kastia talouseliittiin nähden. Latour toteaa puhuvansa Maasyntyisistä paremman puutteessa, ja että se tarkoittaa kaikkea elollista uudessa ilmastojärjestyksessä.
Silti on kysyttävä, miksi Latour, joka taitaa suvereenisti lukuisia teoreettisia kieliä ja diskukrsseja, puhuu Maasyntyisistä kuin tavallinen genrekirjailija ? Katselemme scifi-skenariota, jossa eliitti on jättänyt maapallon ennen sen tuhoutumista. Kun Trump nousi valtaan, fraasimainen tarina näytti jo todelta. Latour katsoi pamfletin kirjoittamisen aikaan 2017, että vertauskuvallisesti sanoen eliitti on jo jättänyt maan ja siirtynyt kuplaan. Ja jos suunta jatkuu, me ehdimme näkemään lisääntyvää eriarvoisuutta, ja ne onnettomat, jotka hakevat turvaa ihan väärästä suunnasta:
”Ellemme käsitä siirtyneemme uuden ilmastojärjestyksen aikakauteen, emme voi ymmärtää eriarvoisuuden rajua kasvua, sääntelyn purkamisen laajuutta, globalisaation kritiikkiä emmekä varsinkaan paniikinomaista halua palata kansallisvaltion entisaikaisiin suojiin…” (34).
Mutta Latour ei ole storyteller, tarina ei pääse hallitsemaan hänen ajatuskehittelyään. Oikeastaan kyse on isosta kuviosta: globaalitalouden ongelmat, eriarvoisuuden räjähdysmäinen kasvu, aluillaan olevat muuttoliikkeet, pieniä etujaan puolustavien ihmisten muutoksen pelko ja uusi maanläheinen ilmastojärjestys.
Samalla kun Latour kärjistää, hänen sanastonsa tuntuu kömpelöltä, mutta sen taustalta löytyy logiikka – ja huima ajattelukyky. Straregia muistuttaa science-tieteissä yleistä tapaa käyttää kömpelön tuntuisia metaforia. Puhutaan mustista aukoista, esitetään kuvia itsekkäistä geeneistä, luvataan aikakoneet. Tämä on vakuuttavaa, koska kovalle tieteelle sanat ovat mielivaltaisia nimilappuja, ja varsinainen asia itse löytyy matemaattisessa muodossa nimilapun alta. Tieteen popularisoinnissa science sisältää paljon sellaista, mikä kuuluisi kirjallisuuskritiikin alaan. Latour liikkuu myös tässä maailmassa, ja hänkin sijoittaa kiehtovien termiensä alle vahvat apparaatit.
Maa -sanasto, johon Lateaur lataa uuden aikakauden potentiaalia, on ehdottoman myönteistä. Teoksen nimi ”Matkalla maahan” ei sisällä vanhaan paluuta, tosin siinä ihmetellään kummallista pakkoa katkaista juuret ja irrota maasta. Maa ei tunnu sisältävän myöskään lupauksia viheriöivistä niityistä – ainakaan kolonialistisessa mielessä. Ei edistystä eikä taantumista ole luvassa, pikemminkin maasta irtautumisen jälkeistä havahtumista ja ehkä löytämisen iloa.
Sanaan ”maa” (terra) liittyy monia merkityksiä. Aiemmin Lateur on käytti mieluusti termiä Gaia (kreik. alkujumala, synnyttävä maaemo). Näin ehkä siksi, että maa olisi opeteltava tuntemaan synnyttäjänä, ja tästä tulee termi Maasyntyiset. Tätä työtä Latour tekee, mutta hän myös järkyttää lukijaa tuhoisalla maa-termistöllä. Maaperä häipyy altamme, pohja putoaa, ellemma saa jalansijaa tavalla ajatellulle luonnolle ja elämälle.
Luonto -käsitteelle on käynyt Latourin mukaan huonosti, ja sitä tuskin voi enää käyttää. Tieteenalana luonnontiede on määrittänyt kohteensa ja hallitsee sitä kaikkea ”ulkopuolelta tarkasteltavana” (101). Luonto on se mikä on ulkona, myös meille, joka olemme filosofoineet ”luontokäsityksestä”. Ihailemme sitä, miten kaunis on maisema – tuo ulkopuolelta tarkasteltava luonto. Meidätkin tuo sana ”luonto” on pakottanut ulkopuoliseksi luontoon nähden. Olemme suojelleet luontoa.
Mutta nyt tilanne on muuttunut: ”me emme vain puolusta luontoa, me olemme puolustautuva luonto”.
Kuvailevat termit muuttuvat Latourilla varsin pian vektoreiksi. Ensin esiin nousee yksi suunta: lähtökohtana vanha maa ja suuntana modernisaation rintama, joka hyökyy kohti globaalia. Sitten paljastuvat modernisaation luomat edistys- ja taantumus-vetovoimat. Sitten vektoreiden kenttään ilmaantuu jotain uutta, joka syrjäyttää edistys-taantumuksen, koska ilmastonmuutos on niin suuri voima. Lopulta esiin nousee kaksi puoleensa vetävää suuntaa ”maasta irti” tai Maasyntyisyys. Kun aiemmim esitetty scifi-tarina muuttuu vektoreiksi, se onkin jo paljon kiinnostavampi. Meille puoleensavetävä Maasyntyisyys on toisille luotaantyöntävää, koska he haluavat ”irti maasta”. Vasta nyt huomataan miten luonto ja maa ovat muuttuneet poliittisiksi toimijoiksi. Vanha järjestys järkkyy ja muuttuu uudeksi:luonto ei ole enää maisema vaan se hyökkää ja käy päälle, kunnes se otetaan päätöksenteossa huomioon.
Vähitellen Latourin scifi-poliittinen tarina alkaa siis kerrostua. Maa ei ole vain perusta, eikä luonto ole vain maisema, vaan kaikki biologisesti elävä on maasyntyisistä. Termit kerrostuvat: maasyntyisyys saa toisen tason Maasyntyisyytenä. Mukaan kaikkea tätä elollista koskeva julkinen elämä, maallisuus ja politiikka, ei vain ihminen ja geopolitiikka, vaan uusi taso missä Maa on tunnustettu toimija.
Tässä kuviossa modernisaatio on jo kuin huimaa vauhtia kiitävä ilmavirtaus, haihtumaisillaan. Se mikä on irrottautunut maasta, katkonut kaikki siteet, paljastuu tyhjäksi lupaukseksi ja unohtuu. Latour on hahmottanut modernisaatiokrtitiikkinsä tätä perusteellisemmin teoksessa Emme ole koskaan olleet moderneja (Vastapaino 2006). Nyt Latour näkee modernisaation vektorissa kaksi voimaa plusglobalisaation ja miinusglobalisaation:
Sotahuuto: ”modernisoitukaa!” tarkoittaa yksinomaan sitä, että kaikenlainen globalisaation torjunta leimataan suoralta kädeltä oikeudettomaksi. Niiden kanssa, jotka haluavat jättäytyä jälkeen, ei tarvitse neuvotella. (46)
Kaukana takana ovat 1990 -luvulle asti modernisaatiota luonnehtineet edistys ja hyvinvointi. Rationaalisuus, on vaihtanut paikkaa ja muuttunut automaatioksi. Teknisen rationaalisuus ja automaatio miinustavat elämäämme mielivaltaiset päätökset tulevat automaattisesti, välittyvät jostain kaukaa globaaleilta tasoilta. On siis viimein aika antaa paikallisuudelle myönnytyksiä:
”…halu säilyttää maa, paikka, maaperä, yhteisö, tila, ympäristö, elämäntapa, ammatti ja tietotaito, vaalia niitä ja varmistaa siteensä niihin on normaali, oikea ja välttämätön.” (47)
Kuitenkaan Latour ei kiistä, ettemmekö me lukutaitoiset olisi edistyksen lapsia, maalta muuttaneita. Nyt me haemme mahdollisuutta laskeutua johonkin. Ja ne jotka aikoinaan jäivät maalle, saavat myös huomata olevansa hieman ilmassa. Vaikka pellot ja metsät näyttäisivät samalta, talous romahtelee alta ja synnyttävä maa on köyhäksi riistetty.
”Kaikki ovat menettämässä maansa. Ne, jotka joutuvat pakenemaan kotiseuduiltaan joutuvat kohtaamaan suuria vaikeuksia muuttaessaan. Mutta myös ne, maissa, jonne muutetaan saavat kokea, miten heidän oma maansa jättää heidät.”(38)
Vaikka Latour hahmottaa uutta aikaa nimenomaan Maasyntyisyyden nimin ja termein, jokta helposti assosioituvat teknologiavastaiseksi, niin ei ole. Kuten scifi-tarinassa ”Matka maahan” -teoksessa lainkaan teknologiakiritiikkiä, tosin myös teknologisen kehityksen kiittely ja kumartelu puuttuu. Ehkä se ei kuulu genreen, tai Lateur ei suostu sellaiseen diskurssiin – teknologia uppoaa jonnekin globalisaation plussiin ja miinuksiin.
Latour siis havainnollistaa globalisaation plus ja miinusmerkkisiksi. Hän ei ajattele siten, että prosessissa olisi kyse vain joko hyvästä tai huonosta globalisaatiosta. Pikemminkin kyse on yhteen tai vähennyslaskusta: miinus supistaa ja plus rikastuttaa. Plusmerkkinen suunta on kohti Maasyntyisyyttä, sekä biologista runsautta, myös ihmiselämän moninaisuutta. Pluralismi on siis plussaa, kaikkea moni-alkuisten sanojen mukaansa tuomaa moneutta. Globalisaatioon liittyvä miinus on se, mikä tunnetaan kurjistavana: luontokato, globaalit markkinat ja standardisoituminen sekä vaihtoehtojen väheneminen. Tämä globaalin modernisaation prosessi on kääntynyt tuottamaan miinusta maailman ylle.
Myös Paikallisuudessa Latopur näkee plussa- ja miinusprosessit: nuo vähentävät, ahtauttavat ja kaventavat – sekä toisaalta juurtumista ja paikkaan kuulumista lisäävät seikkansa. Ja vaikka Latourin ehdottaa ”Maasyntyisyyttä” eräänlaiseksi uuden ajan suunnaksi, kyse on maailmanlaajuudesta missä plussaa tuottaa paikallisten erojen runsaus. Tämä Latourin kaksinapainen valinta, plussan ja miinuksen avulla hahmottaminen on selkeää – mutta jää kahden vastakohdan ohjaamaksi.
Teoksen johdannossa Turo-Kimmo Lehtonen käsittelee Latourin ajattelua: Gaia- vaiheesta Maa-vaiheeseen hahmottuvaa kokonaisuutta niin, että se antaa asiasta kiinnostuneille hyviä suuntia orientoitua sekä lukea lisää.
Bruno Latour: Matkalla maahan, politiikka ja uusi ilmastojärjestys, suom. Päivi Malinen, johdanto Turo-Kimmo Lehtonen. Vastapaino 2022.
Risto Niemi-Pynttäri on kirjoittamisen dosentti Jyväskylän yliopistosta.