Ropponen&Deviatkina: Krimin niemimaa

Alek­sis Salus­järvi
KRIMIN MATKAAJIEN MUISTELMIA JA OPASTUSTA

Savu­kei­das on teke­mässä uutta alue­val­tausta mat­kaop­pai­den maa­il­maan. Koh­teiksi on valittu muo­dik­kaasti rep­pu­mat­kaa­jia kiin­nos­ta­via eksoot­ti­sem­pia Itä-Euroopan maita, joista ensim­mäi­senä on nyt siis ilmes­ty­nyt Kri­min nie­mi­maa.

Ville Rop­po­nen ja Nata­lia Deviat­kina ovat teh­neet pal­jon työtä koo­tes­saan ensim­mäistä suo­ma­laista opas­kir­jaa seu­dulle. Jour­na­lis­tina Venä­jästä olen­nai­sia teks­tejä kir­joit­ta­nut Rop­po­nen ja samaista maata laa­jalti mat­kus­ta­nut Deviat­kina muo­dos­ta­vat teki­jöinä uskot­ta­van parin, mikä tun­tuu samalla ole­van teok­sen kom­pas­tus­kivi. Mat­kaop­paan lisäksi se pyr­kii ole­maan repor­taasi– mat­ka­päi­vä­kirja– ja esseeteos.

Mat­kaop­paan arvioi­mi­seksi kirja pitäisi tie­tysti lukea mat­kalla. En pääs­syt Kri­mille asti, mutta reis­sussa kirja kulki. Ensim­mäi­senä kiin­ni­tin­kin huo­miota sen pak­suu­teen, asiaa tun­tuu ole­van pal­jon. Laa­jah­kot his­to­rial­li­set selos­tuk­set, haas­tat­te­lut ja teok­sen rakenne herät­tä­vät­kin kum­mas­tuk­seni. Kir­jaa pitäisi lukea muis­ti­lap­pu­jen kanssa, että reis­sussa käyt­tö­kel­poi­set fak­tat saisi poi­mit­tua kom­pak­tim­paan muo­toon. Ras­kas puute on myös hep­poi­nen lii­ma­si­dos, joka leviää arkeiksi kotioloissakin.

Näh­däk­seni mat­kaop­paat jakau­tu­vat kah­taalle: käy­tän­nöl­li­siin ja tun­nel­mal­li­siin. Eli mat­kao­pas täyt­tää teh­tä­vänsä joko ohjaa­vana tai taus­toit­ta­vana apuna. Ensin mai­ni­tuista tun­ne­tuin on Lonely Pla­net, joka on ohjan­nut län­si­mai­sia oma­toi­mi­mat­kai­li­joita tun­gok­seksi esit­te­le­miinsä koh­tei­siin. Mat­kus­taes­sani Intiassa tör­mä­sin jos­kus tois­ta­mi­seen kal­tai­siini Lonely Pla­net ‑mat­kaa­jiin päi­vien ja sato­jen kilo­met­rien jäl­keen. Syy oli se, että kir­jan sys­te­maat­ti­set hinta-, hotelli– ja yhteys­tau­lu­kot ovat niin help­po­käyt­töi­siä, että ne ohjaa­vat luki­jansa samoi­hin juna­vuo­roi­hin, hotel­lei­hin ja kapa­koi­hin. Lop­pu­tu­lok­sena on jon­kin­lai­nen itse jär­jes­tetty pakettimatka.

Sit­tem­min olen kokeil­lut taus­toit­ta­via oppaita käyt­tä­mällä vähin­tään 50 vuotta van­hoja oppaita, tai seu­tuun muu­ten sopi­vaa kir­jal­li­suutta. Jou­he­vuu­den sijaan olen tutus­tu­nut koh­tei­siin hitaam­min ja hank­ki­nut opas­teok­sista kau­no­kir­jal­lista pers­pek­tii­viä ja osviittaa.

Näi­den kah­den opas­tyy­pin yhdis­tä­mi­nen ei onnistu samassa teok­sessa, koska oppaan käyt­tö­tar­koi­tus, kuten myös mat­kus­ta­mi­sen tavoit­teet eivät koh­taa. Tässä onkin Kri­min nie­mi­maan ongelma. Lis­ta­tes­saan hotel­leja ja ruo­ka­paik­koja se on talou­del­li­nen, ajan­koh­tai­nen ja asial­li­nen, mutta sor­tuu tuon tuos­ta­kin koke­muk­sel­li­suu­teen, jää­den kuvai­le­maan kir­joit­ta­jien havaintoja:

Arviolta  35-vuotias nai­nen hihat­to­massa pai­dassa ja repa­lei­sissa maas­to­housuissa hypäh­te­lee, tans­sii, nau­res­ke­lee ja puhe­lee itsek­seen kes­ki­päi­vän aurin­gossa. Välillä hän poi­mii maasta tupa­kan­tum­pin ja sytyt­te­lee sitä. Sit­ten hän yrit­tää kes­kus­tella ohi­kul­ki­joi­den kanssa. Nai­sen pal­jaat jalat läp­syt­te­le­vät asfalt­tiin, kun hän pomp­pii kuvit­tee­li­sen musii­kin tah­dissa. Nai­sen liasta lähes ras­toiksi paak­kuun­tu­nut tukka ja kulu­neet kas­vot kie­li­vät kodit­to­muu­desta ja ulkona nuk­ku­mi­sesta, ehkä myös lääk­kei­den, huu­mei­den ja alko­ho­lin käy­töstä. (174)

Täl­lai­set kau­no­kir­jal­li­set kat­kel­mat ja tyy­lit­te­lyt ärsyt­tä­vät sil­loin, kun kai­paa fak­taa. Toi­saalta Suo­mesta käsin luet­tuna tie­tois­kut latis­ta­vat koke­muk­sel­li­set lauseet. Moni­kon ensim­mäi­sessä tapah­tuva ker­ronta myös alle­vii­vaa kir­joit­ta­jien läs­nä­oloa. Mat­kaop­paissa ylei­sesti käy­tetty pas­siivi tun­tuisi sopi­van parem­min teok­sen tapaus­koh­tai­sem­paan luentaan.

Tämä moite on ikävä sanoa, sillä Kri­min nie­mi­maassa on ainek­sia moneksi. Teok­sen toi­mit­ta­mi­sessa olisi kan­nat­ta­nut suo­raan jakaa teos kah­teen osaan – tai mie­luum­min pai­naa se kah­deksi niteeksi yksiin kan­siin. Tämä aja­tus tulee vii­meis­tään siinä vai­heessa mie­leen, kun mukaan sot­ke­taan Kri­min his­to­riaa taus­toit­ta­via haas­tat­te­luja leh­ti­tyy­liin. Mat­kaop­paassa ne aset­tu­vat outoon valoon. On tie­tysti sel­vää, että turisti on kiin­nos­tu­nut koh­tees­taan, mutta näin vah­vasti värit­ty­neellä aineis­tolla kirja pyr­kii hauk­kaa­maan liian ison palan, mikä tekee sen koko­nai­suu­tena epä­mää­räi­seksi. Teok­sen vahva poliit­tis­his­to­rial­li­nen ote myös olet­taa, että luki­jan yhteis­kun­ta­tie­teel­li­nen kiin­nos­tus kehys­täisi hänen Krimin-matkan motiivejaan.

Ollak­seen tie­to­kirja Kri­min nie­mi­maasta puut­tuu hake­misto, joka täl­lai­sessa pol­vei­le­vassa opuk­sessa olisi tui­ki­tar­peel­li­nen.  Teok­sen kuvi­tus tun­tuu myös epä­mää­räi­seltä ja sisä­kan­nen kuva teki­jöistä on laa­dul­taan kiusal­li­sen heikko.

Kri­min nie­mi­maa näyt­tää suun­na­tun itse­näi­sesti liik­ku­ville bud­jet­ti­mat­kaa­jille, eli ste­reo­ty­pi­sesti opis­ke­li­joille. Savu­kei­taan tule­vat mat­kaop­paat löy­tä­ne­vät koh­de­ryh­mäk­seen saman loke­ron, jos­kin on vai­kea uskoa, että ne tul­laan kir­joit­ta­maan yhtä vakaasti asias­taan perillä ole­vien toi­mesta. Yhtä kaikki tule­vissa oppaissa kan­nat­ta­nee kiinn­nit­tää tar­kem­min huo­miota teok­sen koh­de­ryh­mään ja käyttötarkoitukseen.

Kri­min nie­mi­maa, Ville Rop­po­nen ja Nata­lia Deviat­kina, Savu­kei­das, 2010, 303 s.