Aleksis Salusjärvi
KRIMIN MATKAAJIEN MUISTELMIA JA OPASTUSTA
Savukeidas on tekemässä uutta aluevaltausta matkaoppaiden maailmaan. Kohteiksi on valittu muodikkaasti reppumatkaajia kiinnostavia eksoottisempia Itä-Euroopan maita, joista ensimmäisenä on nyt siis ilmestynyt Krimin niemimaa.
Ville Ropponen ja Natalia Deviatkina ovat tehneet paljon työtä kootessaan ensimmäistä suomalaista opaskirjaa seudulle. Journalistina Venäjästä olennaisia tekstejä kirjoittanut Ropponen ja samaista maata laajalti matkustanut Deviatkina muodostavat tekijöinä uskottavan parin, mikä tuntuu samalla olevan teoksen kompastuskivi. Matkaoppaan lisäksi se pyrkii olemaan reportaasi– matkapäiväkirja– ja esseeteos.
Matkaoppaan arvioimiseksi kirja pitäisi tietysti lukea matkalla. En päässyt Krimille asti, mutta reissussa kirja kulki. Ensimmäisenä kiinnitinkin huomiota sen paksuuteen, asiaa tuntuu olevan paljon. Laajahkot historialliset selostukset, haastattelut ja teoksen rakenne herättävätkin kummastukseni. Kirjaa pitäisi lukea muistilappujen kanssa, että reissussa käyttökelpoiset faktat saisi poimittua kompaktimpaan muotoon. Raskas puute on myös heppoinen liimasidos, joka leviää arkeiksi kotioloissakin.
Nähdäkseni matkaoppaat jakautuvat kahtaalle: käytännöllisiin ja tunnelmallisiin. Eli matkaopas täyttää tehtävänsä joko ohjaavana tai taustoittavana apuna. Ensin mainituista tunnetuin on Lonely Planet, joka on ohjannut länsimaisia omatoimimatkailijoita tungokseksi esittelemiinsä kohteisiin. Matkustaessani Intiassa törmäsin joskus toistamiseen kaltaisiini Lonely Planet ‑matkaajiin päivien ja satojen kilometrien jälkeen. Syy oli se, että kirjan systemaattiset hinta-, hotelli– ja yhteystaulukot ovat niin helppokäyttöisiä, että ne ohjaavat lukijansa samoihin junavuoroihin, hotelleihin ja kapakoihin. Lopputuloksena on jonkinlainen itse järjestetty pakettimatka.
Sittemmin olen kokeillut taustoittavia oppaita käyttämällä vähintään 50 vuotta vanhoja oppaita, tai seutuun muuten sopivaa kirjallisuutta. Jouhevuuden sijaan olen tutustunut kohteisiin hitaammin ja hankkinut opasteoksista kaunokirjallista perspektiiviä ja osviittaa.
Näiden kahden opastyypin yhdistäminen ei onnistu samassa teoksessa, koska oppaan käyttötarkoitus, kuten myös matkustamisen tavoitteet eivät kohtaa. Tässä onkin Krimin niemimaan ongelma. Listatessaan hotelleja ja ruokapaikkoja se on taloudellinen, ajankohtainen ja asiallinen, mutta sortuu tuon tuostakin kokemuksellisuuteen, jääden kuvailemaan kirjoittajien havaintoja:
Arviolta 35-vuotias nainen hihattomassa paidassa ja repaleisissa maastohousuissa hypähtelee, tanssii, naureskelee ja puhelee itsekseen keskipäivän auringossa. Välillä hän poimii maasta tupakantumpin ja sytyttelee sitä. Sitten hän yrittää keskustella ohikulkijoiden kanssa. Naisen paljaat jalat läpsyttelevät asfalttiin, kun hän pomppii kuvitteelisen musiikin tahdissa. Naisen liasta lähes rastoiksi paakkuuntunut tukka ja kuluneet kasvot kielivät kodittomuudesta ja ulkona nukkumisesta, ehkä myös lääkkeiden, huumeiden ja alkoholin käytöstä. (174)
Tällaiset kaunokirjalliset katkelmat ja tyylittelyt ärsyttävät silloin, kun kaipaa faktaa. Toisaalta Suomesta käsin luettuna tietoiskut latistavat kokemukselliset lauseet. Monikon ensimmäisessä tapahtuva kerronta myös alleviivaa kirjoittajien läsnäoloa. Matkaoppaissa yleisesti käytetty passiivi tuntuisi sopivan paremmin teoksen tapauskohtaisempaan luentaan.
Tämä moite on ikävä sanoa, sillä Krimin niemimaassa on aineksia moneksi. Teoksen toimittamisessa olisi kannattanut suoraan jakaa teos kahteen osaan – tai mieluummin painaa se kahdeksi niteeksi yksiin kansiin. Tämä ajatus tulee viimeistään siinä vaiheessa mieleen, kun mukaan sotketaan Krimin historiaa taustoittavia haastatteluja lehtityyliin. Matkaoppaassa ne asettuvat outoon valoon. On tietysti selvää, että turisti on kiinnostunut kohteestaan, mutta näin vahvasti värittyneellä aineistolla kirja pyrkii haukkaamaan liian ison palan, mikä tekee sen kokonaisuutena epämääräiseksi. Teoksen vahva poliittishistoriallinen ote myös olettaa, että lukijan yhteiskuntatieteellinen kiinnostus kehystäisi hänen Krimin-matkan motiivejaan.
Ollakseen tietokirja Krimin niemimaasta puuttuu hakemisto, joka tällaisessa polveilevassa opuksessa olisi tuikitarpeellinen. Teoksen kuvitus tuntuu myös epämääräiseltä ja sisäkannen kuva tekijöistä on laadultaan kiusallisen heikko.
Krimin niemimaa näyttää suunnatun itsenäisesti liikkuville budjettimatkaajille, eli stereotypisesti opiskelijoille. Savukeitaan tulevat matkaoppaat löytänevät kohderyhmäkseen saman lokeron, joskin on vaikea uskoa, että ne tullaan kirjoittamaan yhtä vakaasti asiastaan perillä olevien toimesta. Yhtä kaikki tulevissa oppaissa kannattanee kiinnnittää tarkemmin huomiota teoksen kohderyhmään ja käyttötarkoitukseen.
Krimin niemimaa, Ville Ropponen ja Natalia Deviatkina, Savukeidas, 2010, 303 s.
Vastaa